• Sutta jäljitettiin Kotkassa

    Uutiset
    29.1.201515:31
    MT toimitus

    Sudeksi epäiltyä eläintä hätisteltiin asutuksen tuntumasta useiden tuntien ajan Kotkassa torstaina. Iltapäivällä eläin lopulta poistui kaupungin pohjoisosiin pois tiiviin asutuksen alueilta.

    Poliisi aloitti aamupäivällä jäljityksen, kun eläimestä tehtiin havainto muun muassa Kyminlinnan vanhan linnoituksen läheisyydessä. Linnoitus sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Alueella on runsaasti omakotiasutusta.

    Hiljalleen eläin siirtyi Kierikkalan suuntaan ja sieltä edelleen pohjoista kohti, minkä jälkeen jäljitys lopetettiin.

    Poliisin apuna oli petoyhdyshenkilöitä. Eläin jätti maastoon tassunjälkiä, jotka vaikuttivat vahvasti suden painamilta.

    Artikkelin aiheet
    susi
    Kotka
    eläinten havainnot
    poliisi
    Kyminlinna
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle