• Hallitus sai enemmän risuja kuin ruusuja pakkolaeista

    Työnantajatkaan eivät pidä hallituksen pakkolakiesityksiä pelkästään myönteisinä.
    Hallituksen kilpailukykyesityksiin suhtautuivat kriittisesti niin työmarkkinajärjestöt kuin tutkimuslaitokset.
    Hallituksen kilpailukykyesityksiin suhtautuivat kriittisesti niin työmarkkinajärjestöt kuin tutkimuslaitokset. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    12.1.201614:07
    STT

    Hallituksen niin sanotusta pakkolakipaketista annettiin määräaikaan mennessä 42 lausuntoa, joista 41 käsiteltiin. Puolet lausunnoista on kielteisiä ja vajaa 30 prosenttia myönteisiä.

    Myönteisesti pakettiin suhtautuvien työnantajajärjestöjen kannatuskaan ei ole ehdotonta, vaan ne vaativat esitykseen lukuisia muutoksia, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö yhteenvedossaan.

    Useissa lausunnoissa toivottiin hallitukselta arviota esityksen taloudellisista vaikutuksista ja työllisyysvaikutuksista.

    Sekä työnantajat että työntekijät ovat tyytymättömiä esimerkiksi esitykseen helatorstain ja loppiaisen muuttamisesta palkattomiksi vapaapäiviksi.

    Työntekijäpuoli on huolissaan palkan alenemisesta ja työnantajapuoli pitää muotoilua tehottomana ja epäkäytännöllisenä, yhteenvedossa todetaan.

    Kolmikannan ulkopuolisista tahoista kuten taloustutkimuslaitoksista ja yliopistoista kielteisen tai kriittisen lausunnon antoi 62 prosenttia ja positiivisen 7 prosenttia.

    Perustuslakiasiantuntijoista vain yksi, Hankenin professori Niklas Bruun, antoi lausuntonsa. Hänen mielestään esityksessä on kansainvälisten velvoitteiden kanssa ristiriitaisia kohtia. Niillä on riski estää esityksen jatkokäsittely nykymuodossaan.

    Hallitus aikoo antaa lakiesityksen eduskunnan käsittelyyn helmikuussa.

    Artikkelin aiheet
    pakkolait
    hallitus
    työnantajajärjestöt
    työntekijät
    Niklas Bruun
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria