• Lähteen kunnostus vuoden maisemateko

    Liejuinen joutoalue palasi kyläläisten ponnistuksin takaisin kirkasvetiseksi Kuninkaanlähteeksi. Maa- ja kotitalousnaiset
    Liejuinen joutoalue palasi kyläläisten ponnistuksin takaisin kirkasvetiseksi Kuninkaanlähteeksi. Maa- ja kotitalousnaiset Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    9.11.201515:00
    Maikki Kulmala

    Maa- ja kotitalousnaisten keskus on valinnut vuoden 2015 maisemateoksi Köyliön Kankaanpään Kuninkaanlähteen puhdistustyön. Valtakunnallinen voittaja valittiin 16 alueellisesta voittajasta.

    Kankaanpään kyläyhdistyksen ja kyläläisten työn tuloksena on kirkasvetinen lähde.

    ”Kunnostus on ollut haastavaa sekä teknisesti että vaadittavien lupien takia”, sanoo kehityspäällikkö Hannele Partanen Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta.

    ”Työn tuloksena on kaikkia kyläläisiä ilahduttava puhdasvetinen lähde kylän keskellä. Kyläyhdistys on myös osannut hyödyntää alueellista rahoitusta maisematyön toteuttamiseen”, Partanen perustelee valintaa.

    Köyliön Kankaanpään kylässä sijaitseva Kuninkaanlähde on tiettävästi pinta-alaltaan yksi Suomen suurimmista lähteistä. Se sijaitsee aivan asutuksen keskellä.

    Kyläyhdistys aloitti suunnittelun lähteen puhdistamiseksi vuonna 2012. Leader Pyhäjärviseutu ry myönsi kunnostushankkeelle investointituen.

    Puhdistus- ja kunnostustyö aloitettiin alle hehtaarin kokoisen lähdelammen tyhjentämisellä kesällä 2015. Osa lähteeseen kertyneestä lietteestä pystyttiin poistamaan konevoimin, mutta viimeistely tehtiin lapiotyönä.

    Lietteen poiston jälkeen lähde alkoi täyttyä kirkkaalla vedellä. Kolmen vuorokauden kuluttua valtava lähdeallas oli täynnä ja puhdas vesi alkoi virrata joesta myllyränniä pitkin puron kautta Köyliönjärveen.

    Työ on myös kulttuuriteko, koska lähteen vedellä on aikanaan ollut suuri merkitys asukkaille elintarvikkeiden jäähdyttäjänä. Nyt Kuninkaanlähdettä pidetään alueellaan arvokkaana nähtävyytenä.

    Valtakunnallisen valinnan tekivät ympäristöneuvos Tapio Heikkilä ympäristöministeriöstä, suojelubiologi Katja Raatikainen Metsähallituksen luontopalveluista sekä toiminnanjohtaja Mirja Hellstedt ja kehityspäällikkö Hannele Partanen Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksesta.

    Kunniamaininnan sai maskulainen Kotiseutuyhdistys Lemun Kempit ry, joka on kunnostanut Lemun kirkon viereisen pientilan ja hoitanut maisemaa maakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella.

    Kunnostetusta kokonaisuudesta on tehty Kotiseutukeskus Mäntylä, jossa voidaan järjestää erilaisia tapahtumia.

    Vuoden maisemateko -kilpailuun saatiin kaikkiaan 45 ehdotusta, joista valittiin 16 alueellista voittajaa.

    Maikki Kulmala

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    vuoden maisemateko
    lähteen kunnostus
    maaseudun maisematyöt
    Köyliön Kankaanpää
    Maa- ja kotitalousnaiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria