• Harppimalli käyttöön

    Jonkun on kunnissa otettava vastuu siitä, että vanhuksen muuttoja kauas kotoa vältetään, kirjoittaa Minna Reijonen. Kimmo Haimi
    Jonkun on kunnissa otettava vastuu siitä, että vanhuksen muuttoja kauas kotoa vältetään, kirjoittaa Minna Reijonen. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    5.4.201316:00
    MINNA REIJONEN

    Kuntakoon kasvaessa on laitoshoitopaikkojen etäisyys kodista otettava tarkasteluun. Kunnat suurenevat kuntaliitosten myötä. Matka kunnan rajalta toiselle kasvaa.

    Laitoshoitopaikka saattaakin olla yllättäen toisella puolella jättikuntaa. Välimatka kotiseudulla asuviin omaisiin pitenee ja vierailut vaikeutuu. Jopa aviopuolisot saatetaan erottaa pitkien matkojen päähän toisistaan.

    Mielestäni olisi aika määritellä selvät kriteerit sille, kuinka kaukana kotoa laitoshoitopaikka saa olla. Nykyään tilanne on usein ikävä ja vanhusten muuttomatkat pitkiä.

    Muuttoja tapahtuu mielestäni liian usein. Tampereen yliopiston tutkimuksen mukaan parin viimeisen elinvuotensa aikana laitoshoidossa oleva vanhus muuttaa keskimäärin seitsemän kertaa. Siis ihan liian usein. Jatkuva muutto rasittaa nuorempiakin.

    Ilmiselvästi vanhalle kunnon koulutyökalulle, harpille, olisi töitä. Asettamalla kartalla harpin kuntalaisen kodin kohdalle ja tästä piirtämällä ympyrän voisi määrittää alueellisen sektorin mistä hoitopaikan tulisi löytyä. Mikäli hoitopaikkaa ei tilapäisesti löytyisi läheltä ”harppimallin” mukaisesti, tulisi omaisia kuulla hoitopaikan valinnan suhteen.

    Onhan lähihoitopaikka löytynyt ennenkin kuntakoon ollessa pienempi. Miksi se ei siis onnistuisi isommissakin yksiköissä? Tuleeko järisyttävän pitkistä muuttomatkoista tai usein tapahtuvista siirtelyistä säästöjä kenellekään? Luulen vahvasti, ettei tule.

    Koti on monelle paikka, jossa halutaan olla viimeiseen asti. Aikoinaan veronsa maksaneet vanhukset ovat oikeutettuja järkevän matkan päässä olevaan laitoshoitopaikkaan, jos kunto ei enää mahdollista kotona asumista. Jonkun on kunnissa otettava vastuu siitä, että vanhuksen muuttoja kauas kotoa vältetään.

    Minna Reijonen

    Kuopio, Nilsiä

    farmaseutti

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    harppimalli
    laitoshoito
    kunta
    vanhustenhoito
    kuntaliitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena