• Venäjän-yksiköiden myyntihuhut kirittivät Fortumin pörssissä nousuun

    Metsäyhtiö UPM ei saanut nostetta positiivisesta tulosvaroituksesta.
    Fortumin pääkonttori sijaitsee Espoossa.
    Fortumin pääkonttori sijaitsee Espoossa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Talous
    14.6.202213:25
    STT

    Helsingin pörssi kiipi aamupäivällä prosentin nousussa, kun Fortum rymisteli lähes yhdeksän prosenttia plussalla. Kurssinousua siivitti venäläisessä Kommersant-lehdessä ollut vahvistamaton tieto, jonka mukaan Fortumin ja tytäryhtiö Uniperin Venäjän-yksiköiden myynti olisi etenemässä erittäin nopeasti.

    Lehden mukaan Fortum olisi aikeissa tehdä kaupat jo heinäkuun alkuun mennessä. Jutussa mainitaan potentiaalisina ostajina muun muassa kaasujätti Gazprom ja Inter RAO.

    Metsäyhtiö UPM ei saanut nostetta positiivisesta tulosvaroituksesta, vaan oli vajaan puolen prosentin miinuksella. Edellispäivänä positiivisen tulosvaroituksen antanut Stora Enso oli 2,1 prosentin verran alamäessä.

    Helsingin yleisindeksi oli puolenpäivän edellä 0,9 prosentin nousussa ja lukemassa 10  583.

    Suunta oli loivasti nousun puolella Frankfurtissa, jossa DAX-indeksi vahvistui 0,2 prosenttia. Pariisissa CAC 40 oli saman verran laskussa.

    Artikkelin aiheet
    Fortum
    UPM
    helsingin pörssi
    pörssikurssi
    Venäjän-yksiköiden myynti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle