• Yhteishaku avautuu yliopistoihin ja ammattikorkeaan

    Ylioppilaiskirjoitukset jatkuvat reaalikokeella.
    Yhteishaku yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin kestää kuukauden. LEHTIKUVA / Jarno Mela
    Yhteishaku yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin kestää kuukauden. LEHTIKUVA / Jarno Mela 
    Uutiset
    16.3.201609:20
    STT

    Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteishaku alkaa tänään iltapäivällä. Hakuaikaa on vajaa kuukausi.

    Nyt alkava haku on kevään jälkimmäinen. Osaan koulutuksia piti hakea jo tammikuussa.

    Yhteishaussa voi hakea korkeintaan kuuteen koulutukseen. Hakijan pitää priorisoida koulutukset eli laittaa ne mieluisuusjärjestykseen.

    Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteishaku järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Valtaosaan koulutuksista voi kuitenkin hakea vain keväällä.

    Kirjoitukset menossa

    Ylioppilaskokelaat osallistuvat tänään erilaisten reaaliaineiden kokeisiin. Kirjoitusvuorossa ovat uskonto ja elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede sekä terveystieto.

    Tämän päivän kokeisiin osallistuu noin 21 000 nuorta.

    Ylioppilaskirjoitukset jatkuvat huhtikuulle asti.

    Artikkelin aiheet
    yhteishaku
    yliopistot
    ammattikorkeakoulut
    ylioppilaskirjoitukset
    koulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle