• Viljelijöillä erittäin pieni syöpäriski

    Uutiset
    13.4.201516:00
    Satu Lehtonen

    Maanviljelijät kuuluvat niihin ammattiryhmiin, joilla on pienin riski sairastua syöpään, ilmenee laajasta yhteispohjoismaisesta tutkimuksesta.

    Tutkimuksessa syöpäriskejä tarkasteltiin ammateittain. Viljelijöiden syöpäriski on samaa luokkaa kuin papeilla ja opettajilla.

    Suomen Syöpäyhdistyksen erityisasiantuntija Satu Lipponen kiinnostui suomalaisten maanviljelijöiden syöpäriskistä sen jälkeen, kun kansainvälinen syöväntutkimuslaitos IARC määritteli glyfosaatin mahdollisesti syöpävaaralliseksi. Glyfosaatti on Suomessa eniten myyty torjunta-aineiden tehoaine.

    Pohjoismaissa on syöpärekistereiden yhteistyönä tehty maailmanlaajuisestikin ainutlaatuista tutkimusta ammattien syöpäriskeistä, Lipponen kertoo.

    Aineistossa on 15 miljoonaa syöpätapausta 45 vuoden ajalta.

    Eräiden tutkimusten mukaan glyfosaatti voisi aiheuttaa muun muassa non-Hodgkinin lymfoomaa. Sen riski on pohjoismaisen tilaston mukaan maanviljelijöillä kuitenkin pienempi kuin väestöllä keskimäärin, Lipponen kertoo.

    Koska tilastot on kerätty pitkältä ajanjaksolta, voisi ajatella, että syöpäriskissä olisi viime aikoina tapahtunut muutoksia. Suomessa näin ei kuitenkaan ole, ei maanviljelijöillä eikä heidän jälkeläisillään.

    Syöpätilastoja tulkitaan hänen mukaansa usein tarkoitushakuisesti ja uutisoinnin mittasuhteet saattavat vääristyä.

    ”On helppoa ja inhimillistä liioitella ympäristötekijöitä ja vähätellä omia elämäntapoja”, hän toteaa.

    Esimerkiksi alkoholi ja tupakka ovat ihmiselle ykkösluokan karsinogeenejä eli syövälle altistajia ja glyfosaatti on kakkosluokassa.

    Liikunnallinen elämäntapa vähentää syöpäriskiä. Syöpäriskiä lisäävät muun muassa ikääntyminen ja naishormoni estrogeeni.

    Työhön liittyviä riskejä ovat vuorotyö, kampaajien altistuminen kemikaaleille sekä ulkoilmatyöntekijöiden altistuminen auringon ultraviolettisäteilyllle.

    Lipponen muistuttaa, että on tärkeää tutkia aineita, joille altistutaan työssä laajamittaisesti, ja kehittää tutkimusten avulla työsuojelua.

    Satu Lehtonen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maanviljelijät
    syöpäriski
    glyfosaatti
    työterveys
    syöpätutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria