• Tunnetuin ite-kohde kiinnostaa yhä

    Uutiset
    4.7.201416:00
    EMILIA LAVONEN

    Parikkalan Patsaspuiston suosio kasvaa vielä taiteilija Veijo Rönkkösen kuoleman jälkeen.

    ”Viime vuonna oli 35 000 kävijää. Se olisi maakuntamuseollekin hyvä määrä”, projektikoordinaattori Minna Tuuva toteaa.

    Tuuva on mukana Maaseudun sivistysliiton EU-rahotteisessa hankkeessa, jossa puistoa on kehitetty neljättä vuotta.

    ”Kävijämäärät ovat lisääntyneet koko ajan. Eritoten venäläisiä on tullut paljon lisää.”

    Puiston yli 500 ilmeikästä betonihahmoa ovat ite-taiteilija Veijo Rönkkösen tekemiä. Hänen syntymästään on kulunut tänä vuonna 70 vuotta.

    Kun Rönkkönen menehtyi äkillisesti vuonna 2010, puiston jatko oli uhattuna. Sittemmin hankerahalla on palkattu opas, patsaita kunnostettu ja puistoa markkinoitu.

    ”Hankkeen myötä puisto on tullut julkisemmaksi paikaksi.”

    Kun hanke tänä vuonna loppuu, omistaja Reino Uusitalo ja perustettu kannatusyhdistys vastaavat puiston pyörittämisestä. Puistossa on vapaaehtoinen pääsymaksu.

    EMILIA LAVONEN

    Rönkkösen elämää

    valottava näyttely

    Paratiisin puutarhuri

    Parikkalan patsaspuistossa

    14.9. saakka.

    Avoinna ti–la kello 10–17.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Parikkalan Patsaspuisto
    ite-taide
    Veijo Rönkkönen
    Maaseudun sivistysliitto
    Parikkala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria