• Euroopassa saatetaan kokea vielä satojatuhansia uusia koronakuolemia ennen joulukuuta, pelkää WHO

    WHO:n mukaan viime viikolla kuolemantapausten määrät kasvoivat 11 prosentilla.
    WHO:ta huolestuttavat erityisesti paikallaan polkevat rokotuslukemat ja vähävaraisempien maiden heikko rokotuskattavuus. LEHTIKUVA/AFP
    WHO:ta huolestuttavat erityisesti paikallaan polkevat rokotuslukemat ja vähävaraisempien maiden heikko rokotuskattavuus. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    30.8.202116:00
    STT

    Maailman terveysjärjestö WHO pelkää, että Euroopassa saatetaan kokea vielä noin 236  000 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa ennen joulukuuta.

    WHO:ta huolestuttavat erityisesti paikallaan polkevat rokotuslukemat ja vähävaraisempien maiden heikko rokotuskattavuus. Noin puolet eurooppalaisista on saanut täyden koronarokotussarjan, mutta rokotuksiin hakeutuminen on hidastunut.

    "Viimeisten kuuden viikon aikana rokotuksiin hakeutuminen on hidastunut 14 prosentilla. Joissakin maissa siihen on vaikuttanut rokotteiden saatavuus ja toisissa rokotuksiin suhtautuminen", WHO:n Euroopan johtaja Hans Kluge sanoi toimittajille.

    Vähävaraisissa ja keskituloisissa Euroopan maissa vain noin kuusi prosenttia ihmisistä on saanut täyden rokotussarjan, ja jotkin maat ovat onnistuneet rokottamaan vain noin yhden kymmenestä terveysalan työntekijästä.

    "Rokotustahdin hidastuminen on Euroopassa vakava huolenaihe", sanoi Kluge.

    Hän pyysi Euroopan maita vauhdittamaan rokotetuotantoa, jakamaan rokotteita ja helpottamaan rokotteiden saatavuutta.

    WHO:n mukaan viime viikolla kuolemantapausten määrät kasvoivat 11 prosentilla. Tähän mennessä Euroopassa on raportoitu noin 1,3 miljoonaa koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    WHO
    Eurooppa
    rokotus
    kuolemantapaukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria