• Lahden taa säännöstelyä pakoon

    Uutiset
    4.8.201416:00
    LIINA NIITTYMAA

    Vuosi sitten perustettu Sori Brewing -pienpanimo päätti äänestää Suomen alkoholipolitiikkaa vastaan jaloillaan.

    Kolmikko Pyry Hurula, Samu Heino ja Heikki Uotila päättivät perustaa panimon Viroon. Ensimmäiset oluet saadaan jouluun mennessä.

    ”Panimotoiminta on tehty Suomessa liian hankalaksi. Ulosmyynnin, verkkokaupan ja vahvojen oluiden myynnin rajoitukset vaikeuttavat yritystoimintaa”, Uotila toteaa.

    Sori Brewing keskittyy valmistamaan Indian Pale Ale -oluita, joiden alkoholiprosentti on luonnollisesti yli 6 prosenttia. Suomessa niitä saa myydä vain Alkossa.

    Uotila toteaa, että tilanne on nurinkurinen.

    ”Virosta käsin voimme myydä oluita Suomeen, mutta Suomessa pantuja oluita ei voi myydä suoraan omalta panimolta.”

    ”Viro ei ole mikään paratiisi. Byrokratiaa on sielläkin, mutta kun luvat saa kuntoon, homma helpottuu”, Uotila sanoo.

    LIINA NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pienpanimot
    olut
    alkoholipolitiikka
    Sori Brewing
    Viro
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle