• Suomen luontotyyppien uhanalaisuus arvioidaan uudelleen

    Asiantuntijaryhmät soveltavat Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton kehittämiä uusia kriteerejä.
    Suomen luontotyyppien uhanalaisuutta arvioidaan uudelleen. Kuvassa Stormossenin keidassuo Sipoossa.
    Suomen luontotyyppien uhanalaisuutta arvioidaan uudelleen. Kuvassa Stormossenin keidassuo Sipoossa. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    7.4.201613:40
    Terhi Pape-Mustonen

    Suomen ympäristökeskuksen johtama työryhmä arvioi Suomen luontotyyppien uhanalaisuutta uudelleen. Aiempi arvio on vuodelta 2008.

    Arviointiin osallistuu noin 110 ekologian, hydrobiologian, metsätieteen, geologian, limnologian, maantieteen ja muiden alojen asiantuntijaa tutkimuslaitoksista, yliopistoista ja hallinnosta.

    Luontotyyppien uhanalaisuutta arvioidaan kahdeksassa asiantuntijaryhmässä, jotka soveltavat Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) kehittämiä uusia kriteerejä. Uhanalaisuusluokka määritetään luontotyypin määrän ja laadun muutoksen tai harvinaisuuden perusteella.

    Muutoksia tarkastellaan 1960-luvulta nykypäivään sekä mahdollisuuksien mukaan myös pidemmällä 250 vuoden aikajänteellä. Menneisyydessä tapahtuneiden muutosten lisäksi arvioinnissa pyritään ennustamaan luontotyyppien kehitystä tulevaisuudessa. Tulosten yhteydessä eritellään kullekin uhanalaiselle luontotyypille sen taantumisen syyt sekä tulevaisuuden uhkatekijät.

    Tulosten valmistuttua ympäristöministeriö selvittää yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, miten uhanalaisten luontotyyppien tilaa voidaan parantaa. Uhanalaisuusarviointi valmistuu vuoden 2018 loppuun mennessä.

    Suomen luontotyypit on jaettu kahdeksaan pääryhmään: Itämeri, rannikko, sisävedet, suot, metsät, kalliot, perinnebiotoopit ja tunturit. Yhteensä arvioitavia luontotyyppejä on noin 430.

    Artikkelin aiheet
    luontotyyppien uhanalaisuus
    Suomen ympäristökeskus
    IUCN
    ympäristöarviointi
    luonnonsuojelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle