• Fimean siirtymisestä Kuopioon tehdään selvitys

    Fimea perustettiin vuonna 2009, jolloin ministeriö päätti keskuksen siirtymisestä Kuopioon vuoden 2014 elokuuhun mennessä.
    Uutiset
    9.4.201515:18
    MT toimitus

    Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean alueellistamisen etenemisen. Selvityksen tekevät Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen ja Aalto-yliopiston professori Teemu Malmi kesäkuun puoliväliin mennessä.

    Ministeriön mukaan tilanteen puolueeton arviointi on tarpeen, koska Fimeassa ja julkisuudessa on epäilty, ettei alueellistaminen toteudu suunnitelmien mukaisesti.

    Fimea perustettiin vuonna 2009, jolloin ministeriö päätti keskuksen siirtymisestä Kuopioon vuoden 2014 elokuuhun mennessä. Vuonna 2012 siirtymisaikaa pidennettiin vuoden 2018 loppuun. Syynä oli muun muassa se, että Fimean henkilöstön muuttohalukkuus Kuopioon oli ollut erittäin vähäistä. Lisäksi Fimeasta oli irtisanoutunut alueellistamispäätöksen vuoksi noin 70 henkilöä.

     

    Artikkelin aiheet
    Fimea
    Kuopio
    alueellistaminen
    Sosiaali- ja terveysministeriö
    selvitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria