• Pääsiäisviikonlopusta tulossa laajalti poutainen ja aurinkoinen

    Korkeapaine vaikuttaa Suomessa pääsiäisen ajan ja sateet jäävät vähiin. +10 asteen raja rikotaan Suomessa loppuviikolla päivittäin.
    Kuva: Ilmatieteen laitos
    Uutiset|Sää
    6.4.202308:24
    Oskari Rockas & Anja Häkkinen

    Aurinko paistaa monin paikoin lähes pilvettömältä taivaalta useana päivänä. Tänään torstaina maan lounaisosassa pilvisyys voi olla ainakin aluksi runsaampaa. Sateet kuitenkin väistyvät Ruotsin puolelle. Pitkäperjantain illan aikana lännestä leviää Lappiin heikkoja vesi- ja räntäsateita. Pohjois-Lapissa olomuoto voi olla myös lunta. Myös lauantaina pilvisyys vaihtelee Pohjanmaalla ja maan pohjoisosassa.

    Enempää sateita ei ole lähivuorokausina näköpiirissä, mikä hillitsee kevättulvien esiintymistä. Tulvavaroitus on kuitenkin voimassa pitkäperjantaista alkaen Varsinais-Suomen, Satakunnan sekä Pohjanmaan maakunnissa.

    Loppuviikolla päivälämpötilat ovat yleisesti +5 ja +10 asteen välillä koko maassa ja etenkin maan eteläosassa voidaan hyvin nousta +10 asteen yläpuolelle. Yöt ovat olleet alkuviikosta vielä kylmiä, mutta lämpenevät vähän lähivuorokausina - yleisesti ollaan aamuisin kuitenkin vähän pakkasen puolella. Etenkin niillä alueilla, joissa lunta on vielä reippaasti maassa voi olla tarpeen miettiä suojautumista auringonsäteilyltä: vaikkakin UV-indeksi ei ole suojautumista vaativissa lukemissa, lisää heijastava lumipeite iholle saapuvaa uv-säteilyä.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    pääsiäisviikonloppu
    sääennuste
    Ilmatieteen laitos
    kevät
    lämpötila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita