• Ilmarisen ja Eteran yhdistyminen aloittaa yt-neuvottelut – kahden vuoden aikana enintään 180 työntekijää ulos

    Maan suurin yksityisten alojen työeläkevakuuttaja karsii päällekkäisyyksiä.
    Yt-neuvottelut voivat johtaa enimmillään 180 vakituisen työntekijän vähentämiseen. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
    Yt-neuvottelut voivat johtaa enimmillään 180 vakituisen työntekijän vähentämiseen. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN 
    Uutiset
    27.11.201717:46
    STT

    Työeläkeyhtiö Ilmarinen aloittaa yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa enintään 180 vakituisen työntekijän vähentämiseen. Ilmariseen yhdistyy vuoden vaihduttua pienempi Etera, ja yhtiön mukaan neuvotteluissa käsitellään päällekkäisten toimintojen karsimista. Yhtiön arvion mukaan samalla syntyy tehtäviä, joiden myötä irtisanottavien määrä jäänee merkittävästi pienemmäksi. Lisäksi noin 50 henkilöllä on mahdollisuus jäädä eläkkeelle.

    Yhtiön mukaan työntekijöitä vähennetään seuraavan kahden vuoden aikana. Ilmarinen ja Etera vakuuttavat, että molempien yhtiöiden henkilöstöä kohdellaan yhdistymisessä tasapuolisesti. Yhtiöissä on tällä hetkellä yhteensä noin 800 työntekijää.

    "Koko vähennystarve ei toteudu heti yhdistymisen jälkeen, vaan esimerkiksi tietojärjestelmien suunniteltu yhdistäminen tapahtuu vaiheittain ja niihin liittyvät henkilöstövaikutukset ajoittuvat seuraavalle kahdelle vuodelle", Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio sanoo tiedotteessa.

    Ritakallio jatkaa uuden yhtiön toimitusjohtajana yhdistymisen jälkeen, kunnes hän siirtyy OP Ryhmän pääjohtajaksi maaliskuussa. Ilmarinen kertoi aiemmin marraskuussa, että hallitus on vahvistanut uuden johtoryhmän, johon mahtui nykyisestä Eteran johtoryhmästä vain toimitusjohtaja Stefan Björkman, josta tulee varatoimitusjohtaja.

    Ensi vuoden alusta Ilmarinen huolehtii yhteensä yli 1,1 miljoonan suomalaisen eläketurvasta. Yhdistyneestä yhtiöstä tulee asiakasmäärällä ja vakuutusmaksutulolla mitattuna Suomen suurin yksityisten alojen työeläkevakuuttaja.

    Artikkelin aiheet
    Ilmarinen
    Etera
    yt-neuvottelut
    Timo Ritakallio
    työeläke
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria