• Britannia hoitanee kansanäänestyksen pian pois päiväjärjestyksestä

    Uutiset
    10.5.201512:52
    MT toimitus

    Britannia järjestää kansanäänestyksen EU-jäsenyydestään jo aikaisemmin kuin vuonna 2017, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vanhempi vieraileva tutkija Mari Neuvonen.

    Hän uskoo, että konservatiivit hoitavat äänestyksen pian pois päiväjärjestyksestä lamauttamasta politiikkaa.

    "Vaalivoiton myötä Britannia alkaa neuvotella uudestaan omaa suhdettaan EU:hun."

    Yksi teemoista saattaa olla maahanmuutto, etenkin EU:n sisäinen.

    Kansalaisten vapaa liikkuvuus on unionin perusperiaate, jota on vaikea rajoittaa ilman perussopimusten muuttamista.

    "Konservatiivit ovat aika talousliberaaleja, joille työvoiman liikkuvuus on hyvä asia. Britanniassa on kysyntää osaavalle työvoimalle EU-maista, ja työvoiman liikkuvuus ruokkii maan taloutta", tutkija myös muistuttaa.

    Hän arvioi, että vapaan liikkuvuuden sijaan Britannia saattaakin puuttua EU-kansalaisten etuihin, kuten terveydenhuoltoon.

    "Etujakin on vaikea lähteä purkamaan, koska nopeasti rikotaan vapaan liikkuvuuden ja vapaiden sisämarkkinoiden ydinajatusta."

    Neuvosen mukaan Britannian ero EU:sta olisi kuolinisku maan taloudelle.

    Unioni saattaisi langettaa Britannialle samanlaiset tullit ja kaupan esteet kuin mille tahansa EU:n ulkopuoliselle maalle, Neuvonen varoittaa. Toki Britannia tähtäisi samanlaisiin sopimuksiin EU:n kanssa kuin esimerkiksi Sveitsillä ja Norjalla on.

    Artikkelin aiheet
    britannia
    eu-jäsenyys
    kansanäänestys
    maahanmuutto
    talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle