• Eduskunta palasi töihin – hallitus työllistää istuntokaudella kansanedustajia 172 lakiesityksellä

    Hallituksen budjettiesitys julkistetaan ensi viikolla. Hallituksen esityslistalla on useita kiistanalaisia lakiesityksiä.
    Eduskunta kokoontuu syysistuntokaudella edelleen Sibelius-akatemian väistötilassa. Eduskuntatalo on verhoiltu remonttipeitteen alle.
    Eduskunta kokoontuu syysistuntokaudella edelleen Sibelius-akatemian väistötilassa. Eduskuntatalo on verhoiltu remonttipeitteen alle. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    6.9.201618:35
    Janne Impiö

    Kansanedustajat palasivat tiistaina lomilta töihin. Eduskunnan syysistuntokauden ensimmäisellä istuntoviikolla esillä ovat muun muassa uusi nuorisolaki, hankintalaki ja kansalaisaloite avioliittolain uudistamisesta sekä sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamisesta.

    Hallitukselta on tulossa eduskuntaan alkavana syysistuntokaudella 172 hallituksen lakiesitystä. Valtioneuvosto on julkistanut tulevien esitystensä pääkohdat verkkosivuillaan.

    Perinteisesti hallituksen talousarvioesitys heijastuu koko eduskunnan syksyyn. Hallitus käsittelee talousarvion vuodeksi 2017 raha-asiainvaliokunnassa ja valtioneuvoston yleisistunnossa 5. syyskuuta.

    Budjettiesitys siirtyy eduskunnalle heti seuraavana päivän. Budjetti valmistuu ennen joululomaa. Monet hallituksen esitykset liittyvät juuri talousarvioon.

    Hallitusten esitysten listalla on useita mittavia lakipaketteja, joista osa on kiireellisiä. Esityslistalla on esimerkiksi aselupamenettelyn uudistaminen. Jatkossa se hankkimis- ja hallussapitolupamenettely yhdistettäisiin aselupamenettelyksi. Aselupaa haetaan sähköisesti ja kotipaikkasidonnaisuudesta sekä soveltuvuustestistä luovuttaisiin.

    Myös pelastustoimi uudistuu vuoden 2019 alusta lukien. Pelastustoimen järjestämisvastuu ehdotetaan säädettäväksi viiden maakunnan tehtäväksi. Ne järjestäisivät pelastustoimen yhteistyöalueen kaikkien maakuntien alueella.

    Eläinsuojelulaki uudistuu myös. Lakiin lisättäisiin esimerkiksi säännös tuotantoeläinten omistajan tai haltijan velvollisuudesta huolehtia siitä, että eläimiä on hoitamassa riittävä määrä eläinten hoitajia. Tuotantoeläinten hoitajalla tulisi olla tarvittava koulutus tai riittävä muu osaaminen eläinten asianmukaiseksi hoitamiseksi.

    Kiistanalainen lakiesitys koskee Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmää. Syysistuntokaudella päätetään myös Hossan kansallispuiston perustamisesta, sen rajoista sekä alueen rauhoitusäännöksistä.

    Artikkelin aiheet
    eduskunta
    hallitus
    budjettiesitys
    lakiesitykset
    syysistuntokausi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria