• Mittaushistorian suurin romahdus: Britannian talous supistui viime vuonna melkein kymmenen prosenttia – Bloombergin mukaan pudotus oli suurin yli 300 vuoteen

    Euroalueen talous supistui ennakkotietojen mukaan 6,8 prosenttia viime vuonna.
    Britannian valtiovarainministerin mukaan tuoreet luvut kertovat, että maan talous otti pandemiasta kovan iskun. Opaste rokotuskeskukseen Lontoossa 6. helmikuuta. Lehtikuva/AFP
    Britannian valtiovarainministerin mukaan tuoreet luvut kertovat, että maan talous otti pandemiasta kovan iskun. Opaste rokotuskeskukseen Lontoossa 6. helmikuuta. Lehtikuva/AFP 
    Uutiset
    12.2.202113:19
    STT

    Koronaviruksen koetteleman Britannian talous supistui viime vuonna 9,9 prosenttia, ilmenee perjantaina julkaistuista tiedoista. Britannian tilastoviranomaisen mukaan romahdus oli vuositasolla mittaushistorian suurin.

    Uutistoimisto Bloombergin mukaan Britannian talouskehitys oli viime vuonna heikointa sitten vuoden 1709, jolloin poikkeuksellisen kylmä talvi tuhosi viljasatoja eri puolilla Eurooppaa.

    Loka-joulukuussa Britannian bruttokansantuote kasvoi prosentin edellisestä neljänneksestä. Bloombergin mukaan rakentaminen ja julkinen kulutus tukivat talouden hienoista elpymistä vuoden lopulla.

    Loppuvuoden talouskasvun ansiosta Britannia saattaa välttää ajautumisen taantumaan vuoden alkupuoliskolla. Alkuvuodesta voi kuitenkin tulla maan taloudelle vaikea. Britanniassa alkoi tammikuussa uusi koronasulku, jolla pyritään torjumaan herkästi tarttuvan virusmuunnoksen leviämistä.

    Valtiovarainministeri Rishi Sunakin mukaan tuoreet luvut kertovat, että Britannian talous otti pandemiasta kovan iskun.

    "Talven aikana on ollut nähtävissä joitakin myönteisiä merkkejä talouden palautumiskyvystä, mutta tiedämme, että nykyisillä sulkutoimilla on yhä merkittäviä vaikutuksia moniin ihmisiin ja yrityksiin", Sunak sanoi BBC:n mukaan.

    Britannian ero Euroopan unionista toteutui viime vuoden tammikuun lopulla, ja EU-eron siirtymäaika päättyi vuodenvaihteessa. EU ja Britannia sopivat uudesta kauppasopimuksesta joulukuussa.

    Euroalueen talous supistui ennakkotietojen mukaan 6,8 prosenttia viime vuonna. Euroalueella eniten koronasta ovat kärsineet Etelä-Euroopan maat, joille matkailun hyytyminen on ollut ankara isku. Suomen talous supistui ennusteiden mukaan noin kolme prosenttia viime vuonna.

    Artikkelin aiheet
    Britannian talous
    koronaviruspandemia
    talousromahdus
    Euroalue
    Brexit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria