• Viestintävirasto: Postin päätös tiistaijakelun lopettamisesta ei riko postilakia

    Tiistaisin ei jaeta aikakauslehtiä, mainoksia, kirjeitä tai ilmaislehtiä.
    Posti perustelee päätöstään kustannussyillä.
    Posti perustelee päätöstään kustannussyillä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    16.11.201710:58
    Terhi Pape-Mustonen

    Viestintävirasto on julkaissut kannanoton, jonka mukaan Postin jakelupäiväuudistus ei riko postilakia. Uudistus ei myöskään anna aihetta Viestintäviraston toimenpiteisiin.

    Posti on vähentänyt jakeluaan tiistaina mahdollisimman vähiin. Tiistaisin ei jaeta aikakauslehtiä, mainoksia, kirjeitä tai ilmaislehtiä. Aiemmin tiistaina jaetut yleispalvelukirjeet jaetaan ensisijaisesti jo maanantaina.

    Yleispalvelukirjeiden keräily toteutuu edelleen viitenä päivänä viikossa postilain edellyttämällä tavalla.

    "Posti on alusta asti katsonut jakelupäiväuudistuksen olevan postilain mukainen. Olemme tyytyväisiä Viestintäviraston kannanottoon. Muutoksen taustalla on se, että asiakkaat ovat siirtyneet entistä enemmän sähköiseen asiointiin, mikä vähentää jaettavien kirjelähetysten ja lehtien määrää", toteaa Postin Kirjepalveluista vastaava johtaja Kaj Kulp.

    "Postimäärän voimakas väheneminen edellyttää, että jakelua rytmitetään eri viikonpäiville uudella tavalla jakelukustannusten hillitsemiseksi."

    Artikkelin aiheet
    postilaki
    Posti
    Viestintävirasto
    jakelupäiväuudistus
    postinjakelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle