Altia perustelee siirtoa kustannustehokkuuden parantamisen tarpeella.
”Tuotannon siirron keskeinen syy on Altian pullottamoiden alhainen käyttöaste. Viinien tuotantovolyymit eivät ole kasvaneet arvioiden mukaan ja väkevien juomien myynti on laskenut Suomessa”, Altia kertoo tiedotteessaan.
Kiristynyt kilpailu, kulutuksen muutokset ja veronkorotukset ovat yhtiön mukaan vaikeuttaneet markkinatilannetta Pohjoismaissa ja Baltiassa.
Altian tavoitteena on kehittyä toiminta-alueensa tehokkaimmaksi alkoholijuomien tuotannossa ja logistiikassa.
Neuvottelut Svendborgin tehtaan henkilöstön kanssa alkoivat perjantaina. Suunnitelma koskee 100 työpaikkaa. Sopimustuotanto Tanskassa jatkuu vuoden 2015 alkuun asti.
Altia vakuuttaa tukevansa tehtaan henkilökuntaa ja lupaa etsiä neuvotteluissa parhaita mahdollisia ratkaisuja työntekijöiden edustajien kanssa.