• Luontokuvausta luomusti vai houkutellen?

    Haaskakuvausta on sivuttu myös susikannan hoitosuunnitelmassa.
    Uutiset
    14.5.201608:00
    Sari Penttinen

    Näin toukokuun alussa metsojen soitimilla meno on kiihkeimmillään, kun koppelot ilmestyvät metsokukkojen riemuksi paikalle. Tätä ilottelua käy seuraamassa moni luontokuvaaja.

    Kovan luokan ammatti- tai harrastajakuvaajan lisäksi soidinmenojen seuraaminen sykähdyttäisi varmasti montaa tavallista turistiakin. Joka vain jaksaisi herätä ajoissa ja malttaisi olla hiljaa kuvauskojussa.

    Se olisi luonnontarkkailua aidoimmillaan, linnut saapuvat ikiaikaiselle soidinpaikalle perimänsä ansiosta, eivät minkään houkuttelemana.

    Luontomatkailupalveluista suurpetokuvaus ja -tarkkailu ovat suosittuja ja kasvussa olevia palveluita. Jos karhuja, susia tai ahmoja mielii nähdä luonnossa liikkuessaan, pitää olla rutkasti tuuria ja aikaa. Ja vaikka näitä kahta olisi sekä sopiva suurpetotiheys, ei eläimiä välttämättä näe siltikään. Satunnainen kohtaaminen harvoin on myöskään sellainen, että siinä ehtisi ottaa teräviä valokuvia muistoksi.

    Jotta niitä teräviä valokuvia pystyy suurpedoista ottamaan, pitää monen harrastajan ostaa luontomatkailuyritykseltä suurpetokuvauspalvelu. Palvelun yrittäjä pystyy tarjoamaan haaskojen ansiosta, ruoka houkuttelee varovaisimmankin metsäneläimen esiin.

    Karhukannan hoitosuunnitelmassa on todettu, että haaskaruokinnan vaikutuksia muun muassa karhujen ravinnonkäyttöön ja ihmiseen tottumiseen on selvitettävä. Hoitosuunnitelma päivitetään tänä vuonna, toivottavasti tämän selvittämiselle liikenee aikaa.

    Susikannan hoitosuunnitelmassa on myös sivuttu haaskakuvausta. Siinä on todettu, että toiminnan ekologisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä on huolehdittava. Toiminnalla on oltava myös paikallisten ihmisten hyväksyntä.

    Ongelmattomia suurpetokuvaushaaskat eivät ole. Kuka saa lupia, mihin haaskat pitäisi sijoittaa ja ennen muuta, miten ne vaikuttavat eläimiin, niiden ruokavalioon ja käyttäytymiseen? Entä onko tällainen luontoharrastaminen eettisesti kestävää?

    Kevät on retkeilyn kulta-aikaa. Lapsia käytetään muun muassa paikallisissa kotieläinpihoissa ja eläintarhoissa. Retkeilyssä otetaan varman päälle, tarhoissa ja häkeissä on ihan varmasti jotain eläimiä ihmeteltäväksi.

    Mielestäni näillä retkeilyillä ei lasten luontosuhdetta rakenneta eikä siellä sen paremmin lisäänny tietoisuus nykyaikaisesta kotieläintuotannosta.

    Artikkelin aiheet
    luontokuvaus
    suurpetokuvaus
    haaskaruokinta
    Susikannan hoitosuunnitelma
    luontomatkailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria