• Demokraatti: Valtakunnansyyttäjä on määrännyt esitutkinnan tehtäväksi Ano Turtiaisen tviitistä – poliisi katsoi aiemmin, ettei esitutkintaa tehdä

    Turtiainen sai jo potkut perussuomalaisten eduskuntaryhmästä, puolueesta erottaminenkin on harkinnassa.
    Turtiainen oli julkaissut Twitterissä kuvan, jossa pilkattiin Yhdysvalloissa poliisiväkivallan uhrina kuollutta George Floydia. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
    Turtiainen oli julkaissut Twitterissä kuvan, jossa pilkattiin Yhdysvalloissa poliisiväkivallan uhrina kuollutta George Floydia. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO 
    Uutiset
    12.6.202019:56
    STT

    Valtakunnansyyttäjä on määrännyt esitutkinnan tehtäväksi kansanedustaja Ano Turtiaisen tviitistä, kertoi Demokraatti perjantaina. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen sanoo lehdelle tulkitsevansa, että asiassa voi olla kyse kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Toiviaisen mukaan Turtiaista itseään on tärkeä kuulla, koska tviitti on ymmärrettävissä rasistiseksi.

    "Korostan, että tämä on esitutkinnan aloittamista koskeva määräys vasta. Kaikki lopullinen arviointi tapahtuu vasta kun esitutkinta aikanaan on valmistunut", Toiviainen sanoo Demokraatille.

    Turtiainen kertoi STT:lle, ettei hän ole kuullutkaan valtakunnansyyttäjän määräyksestä. Hän ei näin ollen halunnut kommentoida asiaa. STT ei ole vielä tavoittanut Toiviaista.

    Helsingin poliisi kertoi aiemmin tällä viikolla, ettei se aloita esitutkintaa asiassa. Turtiainen oli julkaissut Twitterissä kuvan, jossa pilkattiin Yhdysvalloissa poliisiväkivallan uhrina kuollutta George Floydia.

    Esiselvityksessä poliisi päätyi siihen, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Esiselvityksessä asiaa arvioitiin kahden rikosnimikkeen eli kiihottamisen kansanryhmää vastaan ja kunnianloukkauksen näkökulmasta.

    Poliisin mukaan julkaisu on henkilöitynyt Floydiin, ja sillä on sinällään halvennettu häntä. Kyseessä ei poliisin arvion mukaan kuitenkaan ole riittävän yksiselitteisesti kansanryhmään kohdistuvasta panettelusta tai solvauksesta niin, että kyse olisi kiihottamisrikoksesta.

    Poliisin mukaan kunnianloukkauksen tunnusmerkistö ei täyttynyt, koska kuolleen henkilön halventaminen ei ole rangaistavaa. Poliisi kertoo, että rangaistavaa on ainoastaan valheellisten tietojen ja vihjauksen esittäminen siten, että niistä aiheutuu kärsimystä vainajan läheisille.

    "Tällaisen julkaisun esittäminen jää siten sananvapauskriminalisointien ulkopuolelle, ja viestin mahdollisen epäasiallisuuden arviointi jää julkisen keskustelun ja arvioinnin piiriin", poliisi kirjoitti tiedotteessa.

    Turtiainen erotettiin viime viikolla perussuomalaisten eduskuntaryhmästä toistuvan sopimattoman somekäyttäytymisen takia. Tammikuussa Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen kirjoitti tehneensä rikosilmoituksen Turtiaisen tviitistä, jossa Turtiainen luonnehti Taposen kuuluvan "munattomaan nillittäjäryhmään".

    Turtiainen ilmoitti tiistaina perustaneensa uuden eduskuntaryhmän.

    Yle kertoi keskiviikkona, että perussuomalaiset harkitsee Turtiaisen erottamista myös puolueesta. Puolueen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan puoluehallitus keskustelee jäsenyyden jatkosta vielä tällä viikolla.

    Artikkelin aiheet
    Ano Turtiainen
    esitutkinta
    valtakunnansyyttäjä
    Perussuomalaiset
    viharikokset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria