• Kylmä alkuvuosi nosti sähkönkulutusta, myös tukkuhinta kaksinkertaistui viime vuodesta

    Sähkön ohella sääolosuhteet näkyivät kaukolämmön kulutuksessa.
    Sähköä kuluu kylmässä pakkaskelissä enemmän kuin lämpimällä säällä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
    Sähköä kuluu kylmässä pakkaskelissä enemmän kuin lämpimällä säällä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO 
    Uutiset
    5.5.202118:17
    STT

    Sähkönkulutus nousi tammi-maaliskuussa seitsemän prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan viime vuonna, kertoo Energiateollisuus.

    Energiateollisuuden mukaan viime vuosi oli ennätyksellisen lämmin, joten tämä vuosi on merkinnyt paluuta normaaliin. Nyt varsinkin helmikuu oli kylmä.

    Sähkön ohella sääolosuhteet näkyivät kaukolämmön kulutuksessa, joka kasvoi ensimmäisen vuosineljänneksen aikana lähes kolmekymmentä prosenttia edellisestä talvesta.

    Sähkön tukkuhinta nousi alkuvuonna kaksinkertaiseksi viime vuodesta, jolloin sähkö oli Energiateollisuuden mukaan ennätyksellisen halpaa. Kasvaneen kulutuksen lisäksi hintaa nosti nyt tuulivoiman huono saatavuus. Lisäksi päästöoikeuden hinta on kaksinkertaistunut vuoden sisällä.

    Kuluttajien kiinteähintaisissa määräaikaisissa sähkösopimuksissa tukkuhinnan muutos ei näy, mutta tukkuhintaan sidotuissa sopimuksissa hinnannousut ja -laskut siirtyvät suoraan asiakkaan sähkölaskuun.

    Artikkelin aiheet
    sähkönkulutus
    sähkön hinta
    kaukolämpö
    sääolot
    Energiateollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria