• Rettelöintiä putkassa, palaneita autoja, virkavallan pakenemista – aattoyön liikenteessä useita rikkomuksia

    Tähän mennessä juhannuksena on hukkunut kaksi.
    Espoossa poliisi pysäytti Länsiväylällä auton, joka ajoi tietä väärään suuntaan viime yönä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Espoossa poliisi pysäytti Länsiväylällä auton, joka ajoi tietä väärään suuntaan viime yönä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA 
    Uutiset
    23.6.201717:35
    STT

    Juhannusaaton vastainen yö jätti palojäljet viiteen autoon Espoon Matinkylässä. Poliisi epäilee, että parkkipaikalla olleita autoja on sytytetty tahallaan.

    Hätäkeskus sai ilmoituksia aamuseitsemän aikaan Vilpunkadun ja Elsankadun pysäköintipaikoilla palavista autoista. Useat pelastuslaitoksen yksiköt olivat paikalla sammuttamassa autoja. Poliisin mukaan ainakin viisi autoa kärsi vaurioita.

    Poliisi tutkii asiaa vahingontekorikoksena.

    Niin ikään Espoossa poliisi pysäytti Länsiväylällä auton, joka ajoi tietä väärään suuntaan viime yönä. Noin 25-vuotias kuljettaja ajoi tietä Hangon suuntaan, mutta oli vastaantulevan liikenteen eli Helsinkiin matkalla olevien kaistalla. Poliisi tavoitti auton Suomenojan kohdalla.

    Mies puhalsi alkometriin törkeät lukemat. Poliisi kertoo, että mies myös alkoi käyttäytyä myöhemmin aggressiivisesti poliisivankilassa. Hän yritti potkaista vartijaa päähän.

    Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

    Jyväskylän Korpilahdella yksi on loukkaantunut vakavasti auton ulosajossa. Poliisi kertoo, että Petäjävedentietä kohti Korpilahtea ajanut auto oli suistunut mutkan jälkeen ulos tieltä, osunut puupinoihin ja törmännyt puuhun. Poliisi sai ilmoituksen ulosajosta hieman puoli yhden jälkeen aamuyöllä.

    Loukkaantunut kuljettaja löydettiin lunastuskuntoon romuttuneen auton takakontista. Puhalluskokeessa mies ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Mies kuljetettiin keskussairaalaan.

    Vuonna 1994 syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

    Aamuyöllä kolmen aikaan Petäjävedellä Keski-Suomessa ylinopeutta ajanut kuljettaja yritti karistaa poliisin kannoiltaan ensin kääntymällä sivutielle ja lopulta pakenemalla jalan metsään. Kuljettaja saatiin lopulta kiinni poliisikoiran avulla.

    Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

    Oulussa poliisi sai aamuyöllä ilmoituksen valopylvääseen törmänneestä autosta Jäälintien ja Kehätien risteyksessä. Tapahtumapaikalla oli poliisin mukaan kaksi alaikäistä oululaista poikaa. Poliisi epäilee, että pojista vanhempi, 16-vuotias, olisi kuljettanut autoa.

    Poikaa epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

    Poliisin mukaan pojat eivät loukkaantuneet törmäyksessä.

    Etelä-Savossa Puumalassa on hukkunut 60-vuotias paikkakunnalla asunut mies, kertoo Itä-Suomen poliisi.

    Pelastuslaitoksen mukaan joukko ihmisiä oli viettämässä juhannusta saaressa, kun yksi seurueen jäsenistä oli lähtenyt veneelleen ja ilmeisesti liukastunut kalliolla. Muu seurue oli huolestunut, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut takaisin. He löysivät vedessä kelluneen lippalakin.

    Pelastuslaitos sukelsi miehen pohjasta.

    Hätäkeskus sai ilmoituksen tehtävästä juuri ennen puoltayötä. Poliisin mukaan tapahtumapaikka sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Puumalasta.

    Tapahtumassa ei epäillä rikosta, ja asian selvittämistä jatketaan kuolemansyyn tutkintana.

    Kaakkois-Suomessa Pyhtäällä noin 30-vuotias nainen löytyi hukkuneena Kärsäjärvestä, kertoo poliisi. Nainen löydettiin noin puoli yhdeltätoista aamupäivällä.

    Poliisin mukaan asiassa ei ole rikokseen viittaavaa. Poliisi jatkaa asian selvittelyä normaalina kuolemansyyn tutkintana eikä tiedota asiasta enempää.

    Aiemmin poliisi kertoi, että Etelä-Savossa Puumalassa hukkui 60-vuotias Puumalassa asunut mies.

    Hätäkeskus sai ilmoituksen tehtävästä puolenyön aikaan.

    Artikkelin aiheet
    juhannus
    Poliisi
    liikenneturvallisuus
    rattijuopumus
    Espoo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria