• Ovatko hinnat hankalia ja välimatkat vaikeita? – Matematiikan oppimisvaikeudet jäävät usein tunnistamatta, ja sillä on yksilön elämään kauaskantoiset seuraukset

    Professori kehottaa pohtimaan, kuinka paljon matematiikkaa arkipäivä vaatii: kellonajat, välimatkat, hinnat ja lukuisat muut asiat vaativat matemaattista ymmärrystä.
    Matematiikan oppimisvaikeudet jäävät usein tunnistamatta. Vaikeudet voivat liittyä esimerkiksi numerojärjestelmän ja laskutaidon oppimiseen, matemaattisen päättelyn vaikeuteen tai kaikkiin näistä. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
    Matematiikan oppimisvaikeudet jäävät usein tunnistamatta. Vaikeudet voivat liittyä esimerkiksi numerojärjestelmän ja laskutaidon oppimiseen, matemaattisen päättelyn vaikeuteen tai kaikkiin näistä. Kuvan henkilö ei liity juttuun. Kuva: Joel Rosenberg
    Uutiset
    3.8.202011:30
    Tuovi Mäkipere

    Erityisistä oppimisvaikeuksista lukivaikeudet tunnetaan suhteellisen hyvin, mutta yleisiä ovat myös matematiikan oppimisvaikeudet, kertoo erityispedagogiikan professori Leena Holopainen Itä-Suomen yliopistosta.

    "Lukivaikeudet tunnetaan ja tunnistetaan paremmin, mutta matemaattisia oppimisvaikeuksia jää paljon huomaamatta tai ne tunnistetaan myöhemmin. Kuitenkin kaikissa oppimisvaikeuksissa varhainen tunnistaminen on tärkeää, jotta myös apua ja tukea saa jo mahdollisimman aikaisin."

    Noin viidenneksellä lukivaikeuksisista henkilöistä on myös matemaattisia vaikeuksia.

    Matematiikan oppimisvaikeudet voivat liittyä esimerkiksi numerojärjestelmän ja laskutaidon oppimiseen, matemaattisen päättelyn vaikeuteen tai kaikkiin näistä.

    Otetaan esimerkiksi luku 275. Jotta luvusta saa mitään irti, se täytyy osata mielessään purkaa numeroiksi 200+70+5, jotta luvun 275 numeroiden keskinäisessä sijoittelussa on järkeä.

    Jos kyseessä onkin mitattava suure, kuten pituus, ymmärrystä vaativat mittayksiköt. Jos ei hahmota, mitä tarkoittaa 275 millimetriä, hehtaaria tai kuutiometriä, niitä ei osaa myöskään soveltaa käytännön elämässä.

    Holopainen kehottaa pohtimaan, kuinka paljon matemaattisia taitoja arkipäivä vaatii: kellonajat, välimatkat, hinnat ja lukuisat muut asiat vaativat matemaattista ymmärrystä.

    Miltä kuulostaa esimerkiksi tällainen esimerkki ruokakaupasta: hyllyssä on vierekkäin kaksi samankokoista pakkausta, joista ensimmäisen kilohinta on 3 euroa ja toisen 2,75 euroa, mutta ensimmäinen tuote on 30 prosentin alennuksessa.

    "Jotta osaa poimia edullisemman tuotteen, siihen vaaditaan itse asiassa yllättävän paljon matemaattista ymmärrystä", Holopainen huomauttaa.

    Lue lisää:

    Lukivaikeuksinen Henna Hännikäinen opiskelee viidettä tutkintoaan ja käsikirjoittaa näytelmiä – aina lukivaikeuteen ei ole suhtauduttu ymmärtävästi: "Vieläkin ahdistaa, kun ajattelen niitä aikoja"

    Tunnistamaton oppimisvaikeus aiheuttaa nopeasti lumipalloefektin, joka jatkuu pahimmillaan eliniän – professori: "Jokainen voi kuvitella, miltä tuntuu, jos työskentelee kovasti ja silti saa viisimiinuksia joka kokeesta"

    Artikkelin aiheet
    matematiikan oppimisvaikeudet
    oppiminen
    erityispedagogiikka
    Leena Holopainen
    Itä-Suomen yliopisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle