• Parasta huoltovarmuutta on vahva demokratia ‒ eikä se Suomessa ole viime aikoina varsinaisesti parantunut

    Monessa maassa maailmalla demokratia heikkenee, jossain jyrkemmin, jossain loivemmin.
    Uusi eduskunta valitaan huhtikuussa.
    Uusi eduskunta valitaan huhtikuussa. Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta
    Uutiset|Politiikka
    23.11.202221:26
    Kommentti
    Aimo Vainio

    Arvelen, että päätösten tekemisen kyvystä huolehtiminen on huoltovarmuuskysymyksissä jäänyt liian vähälle huomiolle.

    Poliittinen ajatustenvaihto on vapaassa maassa sallittua ja suositeltavaakin. Jossain kohtaa pitää kuitenkin alkaa sovittaa näkemyksiä yhteen ja edetä kohti ratkaisua. Esimerkiksi sote-uudistuksen kanssa niin kävi kovin hitaasti.

    Viime ajoilta on toki myönteinen esimerkki Natosta. Siinä rivit olivat suorat ja erimielisyydet jätettiin hetkeksi sivuun.

    Seuraava kysymys onkin, tarvitaanko sodan uhan alla tehtävä Nato-jäsenyyden tasoinen kansakunnan kohtalon suuntaa määrittävä päätös, jotta päätöksenteon koneisto alkaa toimia.

    Sitä kysymystä mitataan huhtikuussa. Eduskuntavaaleissa kiinnostaa, pystyykö poliittinen järjestelmä ratkaisemaan myös vähemmän ajankohtaisia mutta ilmeisiä ongelmia, kuten väestön ikääntymisen haasteet.

    Parasta huoltovarmuutta onkin vahva demokratia. Vaalien alla kannattaa kysyä, onko demokratia menossa parempaan vai huonompaan suuntaan.

    Vastaus on, että Suomessa taitaa onneksi olla aika tasaista. Mutta maailmalla alamäki on monessa maassa jyrkempi tai loivempi.

    Esimerkiksi Suomelle merkittävissä Britanniassa tai Yhdysvalloissa ei vaikuta siltä, että muutoksia kohti parempaa päätöksentekokykyä olisi näköpiirissä.

    Maailmanlaajuisesti demokratian tila on heikentynyt viimeiset 15 vuotta.

    Kun maailmalla kuohuu, yhdyn tässä lehdessä haastatellun puolustusvoimain komentajan Timo Kivisen mielipiteeseen: kannattaa keskittyä omaan tekemiseen.

    Hyvät testit ovat valtion velkaantumisen vähentäminen ja seuraavan vaalikauden suurponnistus sosiaaliturvan uudistaminen.

    Tylsiä ja epäsuosittuja tehtäviä, mutta pakollisia. Niiden ratkaiseminen voi säilyttää hyvinvointivaltion ja vahvan talouden, joihin huoltovarmuuskin lopulta nojaa. Kummassakaan onnistuminen ei näytä tällä hetkellä helpolta.

    Joka tapauksessa eduskuntavaaleissa määritellään suuntaa pitkäksi ajaksi. On selvää, että huoltovarmuuden koneisto koko laajuudessaan on Suomessa korkealla tasolla verrattuna melkein kaikkiin maailman maihin.

    Kansalaiset edellyttävät, että myös päättäjät pystyvät työssään samaan laatuun. Sanalla sanoen pitämään demokratiasta huolta.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | Vapaakin sana tarvitsee toimiakseen sääntöjä

    • Eero Heinäluoma hämmästelee kolumnissaan Donald Trumpin röyhkeyttä.

      Kun Trump sanoi aikoinaan, että voisi ampua ihmisen eikä se vaikuttaisi kannattajiin, Eero Heinäluoma ei uskonut – nyt hän ajattelee toisin

    • Markku Mantila työskenteli<strong id="strong-cc9d27de33a7476a8ea30eb667d6c0b7"> </strong>Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen yksikön päällikkönä vuosina 2018-2020. Hänellä on edelleen säännölliset kontaktit Riikaan. Mantila varoittaa, että informaatiovaikuttamiselle on otollinen maaperä huhtikuun eduskuntavaaleissa.

      Politiikka ja talous | Markku Mantila varoittaa Venäjän informaatiovaikuttamisesta ‒ ”Meillä voi olla ihan pölvästi eduskunta ensi keväänä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    demokratia
    huoltovarmuus
    eduskuntavaalit
    Nato
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa