• Onnettomuustutkintakeskus aloittaa tänään Kuopion linja-autoturman osallisten kuulemisen

    Turmabussin jarrut tutkitaan
    Onnettomuusbussi nostettiin myöhään perjantai-iltana pois rautatieltä.
    Onnettomuusbussi nostettiin myöhään perjantai-iltana pois rautatieltä. Kuva: LEHTIKUVA / TIMO HARTIKAINEN
    Uutiset
    25.8.201812:14
    STT

    Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) aloittaa tänään Kuopion eilisen linja-autoturman osallisten kuulemiset.

    Otkesin viestintäpäällikkö Sakari Laurialan mukaan esimerkiksi linja-auton kuljettajaa ja onnettomuuden mahdollisia silminnäkijöitä pyritään kuulemaan viikonlopun aikana. Osallisia kuullaan heidän terveytensä ja vointinsa mukaan.

    "Teemme melkoisen määrän kuulemisia jo nyt viikonlopun aikana. Niitä jatketaan myös ensi viikolla ja tarvittaessa myöhemminkin. Nyt pyritään saamaan alustava kokonaistilannekuva", Lauriala sanoo STT:lle.

    Linja-auto syöksyi alas sillalta noin 7–10 metrin matkan junaraiteille Kuopion Kolmisopessa perjantaina iltapäivällä. Ennen pudotusta bussi törmäsi viiteen henkilöautoon. Turmassa kuoli neljä ihmistä ja neljä loukkaantui vakavasti.

    Pelastustoimien jälkeen Otkes suoritti eilisiltana alustavan paikkatutkinnan. Yöllä linja-auto nostettiin pois junaradalta ja siirrettiin sisätiloihin teknistä tutkintaa varten.

    "Nyt aamulla tutkintaryhmä ryhtyy tekniseen tutkintaan, niin sanotusti läpivalaisemaan perusteellisesti tämän linja-auton", Lauriala kertoo.

    Linja-auto tutkitaan läpikotaisin, jotta mahdollisia syitä onnettomuuteen pystytään joko löytämään tai sulkemaan pois. Muun muassa ajoneuvon jarrut tarkastetaan ja sen huoltohistoria käydään läpi.

    Laurialan mukaan Otkesilla ei ole vielä merkittäviä vahvennettuja ja todennettuja löydöksiä onnettomuudesta.

    Onnettomuustutkinnan aikana käydään läpi myös pelastustoimia ja muidenkin viranomaisten toimintaa, muun muassa kriisitukea. Tutkinta kestää kokonaisuudessaan noin puoli vuotta ja se johtaa aikanaan turvallisuussuosituksiin.

    Artikkelin aiheet
    Kuopion linja-autoturma
    Onnettomuustutkintakeskus
    liikenneonnettomuus
    kuuleminen
    turvallisuustutkinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle