• Ilmastointoilu ei ole valtti ensi kesän EU-vaaleissa − se näkyy ja tuntuu komission ja parlamentin työssä jo tänä syksynä

    Siltoja polttanut ympäristöväen ykköstykki Timmermans jättää komission ratkaisevalla hetkellä. Paikkaajilta ei odoteta suuria.
    Kuva: Timo Filpus
    Uutiset|Politiikka ja talous
    10.9.202307:00
    Analyysi
    Tapio Nurminen
    München

    Green Deal eli EU:n vihreän kehityksen ohjelma oli 2019 aloittaneen Ursula von der Leyenin komission tärkein hanke. Ilmastonmuutosta ja luontokatoa lähdettiin taklaamaan suurella kunnianhimolla. Liian suurella ja hampaat irvessä, sanovat arvostelijat.

    Nyt tärkeän hankkeen tärkein mies, koko ohjelmasta vastannut komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans lähtee punavihreän leirin kärkiehdokkaana tavoittelemaan Hollannin pääministerin salkkua tulevissa vaaleissa. Perämies jättää ratkaisevalla hetkellä laivan, joka vuotaa monesta kohdasta.

    Timmermans on saanut Brysselissä paljon aikaan sekä hyvässä että pahassa. EU-koneisto on säätänyt tukun lakeja, jotka kiistatta hidastavat ilmastonmuutosta ja luontokatoa. Lakiesityksiä on kuitenkin viety eteenpäin ylimielisesti, yksisilmäisesti ja jyräämällä.

    Perämies jättää ratkaisevalla hetkellä laivan, joka vuotaa monesta kohdasta.

    ”Timmermansilainen” tekemisen tapa, kuten MT:n komissio- ja parlamenttilähteet puutteellista lainvalmistelua luonnehtivat, on aiheuttanut taisteluväsymystä sekä Brysselin koneistossa että tavallisissa eurooppalaisissa. Ilmastonmuutoksen torjuminen koetaan yhä tärkeäksi, mutta sen käytännön jalkauttamista arvostellaan kitkerästi.

    Tämä kansalaismielipiteen kallistuma näkyy ja tuntuu. EU-parlamentin suurin ryhmä, keskustaoikeistolainen EPP, yrittää ottaa siitä kaiken irti EU-vaalien lähestyessä. Ryhmä jarruttaa hartiavoimin vihreän siirtymän lakiesitysten etenemistä.

    Vihreiden kannatuskäyrät näyttävät alaspäin. Laitaoikeisto purjehtii navakassa myötätuulessa.

    Toista kautta komission puheenjohtajana tiettävästi tavoitteleva Ursula von der Leyen on selvästi huomioinut poliittisen suhdannemuutoksen sovitellessaan paikkaajaa Timmermansille.

    Vihreän kehityksen ohjelmasta vastaavaksi varapuheenjohtajaksi nostettiin Maroš Šefčovič. Ponteva slovakki on ollut von der Leyenin luottomies useissa hankalissa savotoissa, mutta samaan aikaan hän on ”toisen sortin sosialisti”, kuin Frans Timmermans.

    Šefčovič edustaa Slovakian Smer-puoluetta, joka on Robert Ficon johdolla etenemässä voittoon tämän vuoden parlamenttivaaleissa. Fico on suhtautunut hyvin kielteisesti von der Leyenin komissioon, erityisesti sen tiukkaan oikeusvaltioperiaatelinjaan, mutta myös ilmastopolitiikkaan. Ficon suojatti Šefčovič tuskin ajaa ilmasto- ja ympäristöasioita samalla innolla kuin Timmermans.

    Timmermansin saappaisiin hyppää kaksi poliitikkoa, jotka eivät ehkä paina jarrua EU:n ilmastopolitiikassa, mutta pitävät kuitenkin jalkansa kaukana kaasupolkimelta.

    Varsinaiseksi ilmastokomissaariksi von der Leyen on nostamassa Hollannin ulkoministeri Wopke Hoekstran. Ilmastoaktiivien karsastaman EPP-poliitikon valinta on sekin syöttö keskustaoikeiston lapaan.

    Käytännössä Timmermansin saappaisiin hyppää kaksi poliitikkoa, jotka eivät ehkä paina jarrua EU:n ilmastopolitiikassa, mutta pitävät kuitenkin jalkansa kaukana kaasupolkimelta.

    Mitä tämä tarkoittaa vihreän siirtymän keskeisille keskeneräisille lakiesityksille, kuten torjunta-aineasetukselle, hiiliviljelyä koskeville säädöksille tai metsien monitoroinnille? Ja millaisen ilmastopäästöjen välitavoitteen komissio naulaa vuodelle 2040?

    MT:n EU-lähteet Suomessa ja muissa jäsenmaissa arvioivat, ettei Brysselin lainsäädäntökoneisto pullauta enää ”hiuksia nostattavia” säädöksiä, jotka vahvistavat entisestään jäsenmaita ravistelevaa ilmastorekyyliä. Kiistellyimmät asiat siirtynevät seuraavalle komissiolle.

    Von der Leyen lounasti viikko sitten Brysselissä jäsenmaiden pysyvien edustajien kanssa. Hän haki ennen muuta aineksia 13. syyskuuta EU-parlamentissa pidettävään linjapuheeseensa.

    Puheelta odotetaan paljon. Siinä nykyinen ja ehkä myös tuleva komission puheenjohtaja todennäköisesti linjaa uuden komission työohjelmaa, jota Brysselissä jo työstetään kovaa vauhtia.

    Linjauksista riippumatta EU:lla on nyt ja jatkossa yksi ylivertainen haaste, Ukrainassa jatkuva verinen sota kaikkine seurauksineen. Se vaikuttaa kaikkeen.

    Ukrainalle ja Länsi-Balkanin maille on viitoitettava uskottava tie jäsenyyteen. Se on välttämätöntä Euroopan turvallisuuden kannalta, mutta se myös edellyttää Euroopan unionilta väkevää uudistumista.

    Yksimielisistä päätöksistä on pääsääntöisesti luovuttava ja EU:n bujdetti on remontoitava perusteellisesti. Se, miten yhteiseen kassaan kerätään rahaa ja se, mihin rahoja käytetään, ei voi jäädä ennalleen.

    Rahaa tarvitaan lisää ainakin Ukrainan tukemiseen, ilmasto- ja ympäristöinvestointeihin, puolustukseen ja pakolaisvirtojen hallitsemiseen. Ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjuminen on yksi tärkeä osa tätä kokonaisuutta, mutta ei välttämättä se tärkein. Ei, vaikka sitä yleisesti pidetään koko ihmiskunnan suurimpana haasteena.

    Tapio Nurminen Maaseudun Tulevaisuuden Eurooppa-kirjeenvaihtaja asemapaikkanaan München.
    Lisää aiheesta
    • Suurpedot ovat tällä hetkellä EU:n luontodirektiivin tiukasti suojelemia lajeja.

      Politiikka | Komissio kerää tietoja susien suojelusta – "Susilaumoista on tullut todellinen vaara karjalle ja mahdollisesti myös ihmisille"

    • Sotaa käyvän Ukrainan jälleenrakennus on valtava projekti, joka on jo käynnistynyt sodan ollessa edelleen käynnissä. Neuvostoinfraan ei haluta Ukrainassa palata, vaan uutta tulevaisuutta rakennetaan muun muassa vihreän siirtymän sekä digitalisaation pohjalle.

      Politiikka ja talous | EK:n johtajan mukaan Ukraina halutaan jälleenrakentaa uudelta pohjalta: ”Ei neuvostoinfraa vaan digitalisaatiota ja vihreää siirtymää”

    • Politiikka ja talous | Ukrainalle voi avata tietä Euroopan unioniin ja Natoon, mutta ohituskaistoja ei pidä luvata eikä varsinkaan rakentaa

    Artikkelin aiheet
    EU-vaalit 2024
    Frans Timmermans
    Green Deal
    ilmastopolitiikka
    Euroopan komissio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle