• MTK laati ohjelmiaja teki kuluttajatyötä

    Uutiset
    31.12.201215:00
    Heikki Vuorela

    Liittokokous kesäkuussa Savonlinnassa oli maa- ja metsätaloustuottajien keskusliiton MTK:n suurin järjestötapahtuma 2012.

    Liittokokouksessa käsiteltiin järjestön yhteiskunnallisen vaikuttamisen, markkinavaikuttamisen ja järjestön kehittämisen asiakirjat. Sen mukaan tarkistetut asiakirjat hyväksyttiin MTK:n valtuuskunnassa syksyllä.

    Yhteen koottuna ohjelmien nimi on Vihreää kasvua ja menestystä maalle.

    MTK:n edunvalvontatyössä riitti kiirettä maatalouden kannattavuuskriisin, valtion budjettileikkausten, EU:n maatalousuudistuksen valmistelun ja sateisen kasvukauden takia.

    Sen ohessa kuluttajatyö oli erityisen näkyvää 2012. Suurimman huomion sai syksyn tempaus, jossa ruokaa myytiin tuottajahintaan.

    Huhtikuun lopussa MTK ja elintarviketyöläisten liitto SEL kampanjoivat kotimaisen ruuan ja selkeiden alkuperämerkintöjen puolesta 121 ison ruokakaupan edustalla. Samanlainen tempaus oli järjestetty edellisvuonnakin.

    MTK ja Valio järjestivät laidunkauden alkamisesta yleisötilaisuuksia kesän alussa. Avoimet ovet -tapahtumia oli maatiloilla myös syksyllä.

    Kotimainen ruoka oli vahvasti esillä myös messuilla: heinäkuussa Okrassa Oripäässä, elokuussa Herkkujen Suomessa Helsingissä ja marraskuussa Elmassa Helsingissä, sekä tietysti paikallisten tuottajien ja yrittäjien ansiosta lukuisissa muissa tapahtumissa ympäri maata.

    2012 oli YK:n julistama osuustoiminnan vuosi. Sitä juhlittiin tietysti maailman osuustoiminnallisimmaksi maaksi mainitussa Suomessakin.

    Erityisen vahvaa Suomessa on tuottajaosuustoiminta, varsinkin, jos siihen luetaan pörssiyritykset, joiden äänivallasta osuuskunnilla on enemmistö.

    Kilpailuvirastokin noteerasi osuustoiminnan ja esitti vuoden päätteeksi Valiolle 70 miljoonan euron sakkoja liian onnistuneesta toiminnasta.

    HEIKKI VUORELA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    MTK
    maatalous
    kotimainen ruoka
    osuuskunta
    Valio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria