• Ukkosia ja rankkasateita luvassa myös tänään

    Viikon lopulla sää muuttuu laajalti epävakaiseksi.
    Lännen sade- ja ukkoskuuroissa voi sataa runsaastikin vettä. Myös Lappiin voi muodostua rankkasateita, mutta esimerkiksi taajamatulvariski on suurempi länsirannikolla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Lännen sade- ja ukkoskuuroissa voi sataa runsaastikin vettä. Myös Lappiin voi muodostua rankkasateita, mutta esimerkiksi taajamatulvariski on suurempi länsirannikolla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Uutiset
    31.7.201809:54
    STT

    Ukkosista ja rankkasateista varoitetaan länsirannikolla ja osittain myös sisämaassa tänään. Sää on helteistä ja laajoilla alueilla on poutaa sekä verrattain aurinkoista.

    Lännessä on luvassa 30 asteen helteitä ja itäosissa lämpötila on vähän alle kolmenkymmenen. Rovaniemeä myöten lämpötila saattaa nousta 30 asteeseen. Sateessa lämpötila laskee vähän.

    Viikon lopulla sää muuttuu laajemmalla alueella epävakaisemmaksi.

    Tuuli on tänään koko maassa heikkoa tai kohtalaista. Lännessä ja Lapissa pilvisyys vaihtelee, maan itäosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on selkeää tai verrattain selkeää ja poutaa.

    Lännen sade- ja ukkoskuuroissa voi sataa runsaastikin vettä. Myös Lappiin voi muodostua rankkasateita, mutta esimerkiksi taajamatulvariski on suurempi länsirannikolla.

    Esimerkiksi eilen voimakas ukkoskuuro aiheutti niin laajasti vahinkoa Raumalla, että päivystävä palomestari kuvaili tilannetta "pieneksi katastrofiksi". Poliisi myös kehotti välttämään kaikkea liikkumista kaupungin alueella.

    Katso tuorein ennuste MT:n sääpalvelusta.

    Artikkelin aiheet
    sääuutiset
    ukkonen
    rankkasade
    helle
    Rauma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria