• Asumistuen muutos mutkistaa opiskelijoiden kimppa-asumista

    Kela tekee viime kädessä tulkinnan siitä, ketkä kuuluvat samaan ruokakuntaan.
    Opiskelijat ovat siirtyneet yleisen asumistuen piiriin, joka on ruokakuntakohtainen. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa
    Opiskelijat ovat siirtyneet yleisen asumistuen piiriin, joka on ruokakuntakohtainen. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa 
    Uutiset
    30.7.201817:00
    STT

    Viime elokuussa voimaan tullut asumistuen muutos on mutkistanut opiskelijoiden kimppa-asumista. Opiskelijat ovat siirtyneet yleisen asumistuen piiriin, joka on ruokakuntakohtainen. Se tarkoittaa, että kämppiksen tulot voivat vaikuttaa omaan asumistukeen.

    Tuen menetyksiltä voi välttyä, jos kukin vuokralainen tekee erillisen vuokrasopimuksen. Asumistukea myöntävä Kela tekee viime kädessä tulkinnan siitä, ketkä kuuluvat samaan ruokakuntaan.

    Turussa uskontotieteitä opiskeleva Saana Niemi, 24, sanoo kuulleensa, että esimerkiksi sisko ja veli on tulkittu avopariksi ja Kelalle on pitänyt lähettää kuvia eri sängyistä ja huoneista.

    "Aina kun on tyttö ja poika samassa asunnossa, näyttää olevan isompi riski, että Kela tulee vetämään omia johtopäätöksiään. Itselläni ei ollut ongelmaa, vaikka me nukuttiin naispuolisen kämppikseni kanssa samassa sängyssä kun asuttiin yksiössä", Niemi sanoo.

    Kelan suunnittelijan Mirja Peltosen mukaan Kela ei vaadi kuvia opiskelijoiden asunnoista saati sängyistä.

    "Kuvia me emme vaadi. En voi tietenkään sanoa, ettei näin koskaan toimita, mutta meidän ohjeemme mukaan ei tarvitse kuvia pyytää."

    Toki asiakkaat ovat toimittaneet kuvia ihan pyytämättäkin.

    Peltonen tähdentää, että avoliiton selvittäminen on usein hankalaa, ja siinä noudatetaan aina tapauskohtaista harkintaa. Tyhjentävää listaa kriteereistä ei ole, koska kyse on kokonaisuudesta. Harkintaan vaikuttaa muun muassa asunnon koko ja se, ovatko kämppikset asuneet aiemmin yhdessä. Joissain tilanteissa Kela on pyytänyt esimerkiksi asunnon pohjapiirrosta, mutta se on Peltosen mukaan hyvin harvinaista.

    Peltonen huomauttaa, että Kelan asiakkaat pystyvät yleensä selvittämään, jos kyse ei ole avoliitosta.

    "Jos sen selvittäminen on vaikeaa, silloinhan se yleensä alkaa näyttää siltä, että kyseessä on avoliitto."

    Suomen opiskelija-asunnot ry:n asiamies Lauri Lehtoruusu sanoo, että hänen tietoonsa on tullut virheellisiä oletuksia huomattavasti vähemmän kuin pelättiin.

    Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola katsoo asiaa yksityisten vuokranantajien näkökulmasta. Hänen mielestään kimppakämpässä asumisen maine on kärsinyt asumistuen muutokseen liittyvien pelkojen takia. Hänkin kertoo kuulleensa, että Kela olisi vaatinut kuvia kämppisten erillisistä sängyistä.

    "Potentiaalisia kimppa-asuntoja olisi tarjolla, mutta tämä pelleily sotkee sitä."

    Metsolan mielestä päälinjan olisi hyvä olla se, että Kela uskoo opiskelijoiden omaa ilmoitusta. Kelan Peltosen mukaan ihan näin ei kuitenkaan voida toimia.

    "Pelkkään omaan ilmoitukseen ei avoliittoharkintaa voi perustaa, sen on eduskunnan oikeusasiamieskin todennut."

    Artikkelin aiheet
    asumistuki
    opiskelijat
    Kela
    kimppa-asuminen
    avoliitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle