• Kunnanjohtaja toivoo, että Ruovesi vastaanottaa 200 turvapaikanhakijaa

    Uutiset
    7.9.201516:00
    Katja Lamminen

    Ruoveden kunnanhallitus kokoontuu tänään maanantaina päättämään, ottaako kunta vastaan 200 turvapaikanhakijaa. Kunnanjohtaja Eeva Kyrönviita toivoo puoltavaa päätöstä.

    ”Päättäjät ovat suhtautuneet tilanteeseen ymmärtäväisesti ja asiasta on keskusteltu myönteisessä hengessä.”

    Jos apua päätetään antaa, asiat etenevät nopealla tahdilla.

    Turvapaikanhakijat majoitettaisiin kunnan vuokrakerrostaloihin Visuvedelle ja Jäminkipohjaan. Nyt rakennukset seisovat tyhjänpanttina.

    Vastaanottokeskusten toiminnan pyörittämisestä vastaisi SPR:n Hämeen piiri.

    Yhteensä 30 lapselle pystyttäisiin järjestämään opetusta kahdessa kyläkoulussa. Kyrönviidan mukaan kyläkoulut ovat lakkautusuhan alla, mutta lisäoppilaat toisivat niille toivottua jatkoaikaa.

    Kustannukset eivät kaadu kunnan niskaan, sillä maahanmuuttovirasto kustantaa ylläpidon ja terveydenhuollon.

    Vaikka Ruovesi hyötyisi turvapaikanhakijoista taloudellisesti, tärkeintä Kyrönviidan mukaan on humanitäärinen apu.

    Ruovedellä on ollut vastaanottokeskus ennenkin, vuosina 2009–2012.

    ”Silloin kyläläiset antoivat hyvää palautetta ja kokivat, että turvapaikanhakijat toivat kyliin elämää”, Kyrönviita toteaa.

    Juvan kunta päätti jo viime vuoden kesäkuussa ottaa vastaan 30 pakolaista. Kodit marraskuussa saapuville ihmisille on järjestetty kunnan vuokra-asuntoyhtiöstä.

    Ennakkoluulojen hälventämiseksi kunta järjestää Syyriaa käsittelevän maainfon koulukeskuksen auditoriossa 16. syyskuuta.

    Kokouksia on luvassa myös paikallisten järjestöjen ja nuorten kanssa.

    Katja Lamminen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Ruovesi
    turvapaikanhakijat
    maahanmuutto
    SPR
    Eeva Kyrönviita
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle