• Stora Enso julkaisi ihmisoikeusraportin

    Uutiset
    5.2.201510:40
    MT toimitus

    MetsäyhtiöStora Enso on julkaissut raportin yhtiön vaikutuksista ihmisoikeuksiin. Raportin on laatinut tanskalainen ihmisoikeusinstituutti The Danish Institute for Human Rights.

    Keskeisiä löydöksiä ovat muun muassa puutteet ylityökäytännöissä ja aloituspalkoissa joissakin yksiköissä. Ongelmia löytyi myös ympäristöasioissa ja Stora Enson yksiköiden alueella toimivien ulkopuolisten yritysten työoloissa.

    Stora Enso kertoo käyvänsä läpi raportin tulokset ja suunnittelevansa toimenpiteet puutteiden korjaamiseksi.

    Stora Ensoa on syytetty ihmisoikeusrikkeistä Pakistanissa, Brasiliassa ja Kiinassa. Yksiköt sisältyvät arvioon.

    "Hyvin harvat yritykset ovat ryhtyneet ihmisoikeusvaikutusten arviointiin samassa mittakaavassa", sanoo johtaja Allan Lerberg Jörgensen tanskalaisinstituutista.

     

     

     

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    ihmisoikeudet
    yritysvastuu
    The Danish Institute for Human Rights
    raportointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria