• Talous on kääntymässä nousuun – Suomi näyttää selättäneen taantuman

    Inflaatio on hidastunut selvästi ja Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan myös jatkossa varsinkin kotimaiset hintapaineet ovat vähäisiä. Kotitalouksien taloudellisen tilanteen odotetaan helpottuvan.
    Talousennusteen mukaan kasvu käynnistyi vuoden alkupuolella, ja kehityksen odotetaan vahvistuvan loppuvuoden aikana. LEHTIKUVA / Eelis Berglund.
    Talousennusteen mukaan kasvu käynnistyi vuoden alkupuolella, ja kehityksen odotetaan vahvistuvan loppuvuoden aikana. LEHTIKUVA / Eelis Berglund.  
    Uutiset|Talous
    23.9.202412:40
    STT–

    Suomi näyttää selättäneen taantuman, arvioi valtiovarainministeriö tuoreessa taloudellisessa katsauksessaan. Ennusteessa todetaan, että kasvu käynnistyi vuoden alkupuolella, ja kehityksen odotetaan vahvistuvan loppuvuoden aikana.

    Ministeriö ennustaa, että talous supistuu tänä vuonna 0,2 prosenttia. Ensi vuodelle ennustetaan kasvua 1,7 prosenttia ja vuodelle 2026 1,5 prosenttia.

    Julkisen talouden alijäämän odotetaan asettuvan tänä vuonna 3,7 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Arvio on sama kuin aiemmassa kesäkuun ennusteessa.

     

    Inflaatio on hidastunut selvästi ja ennusteen mukaan myös jatkossa varsinkin kotimaiset hintapaineet ovat vähäisiä. Inflaation ennustetaan laskevan tänä vuonna 1,8 prosenttiin. Ensi vuodelle ennustetaan 1,4 prosentin ja seuraavalle vuodelle 1,3 prosentin inflaatiota.

    Arvonlisäveron korotuksen katsotaan hidastavan inflaation laskua erityisesti ensi vuonna. Yleinen arvonlisäverokanta nostettiin syyskuun alussa 24 prosentista 25,5 prosenttiin.

    Hallituksen kevään kehysriihessä ja aiemmin päättämien välillisen verotuksen muutosten arvioidaan kiihdyttävän inflaatiota suoraan yhteensä noin 0,9 prosenttiyksikköä vuosina 2024–2026.

     

    Inflaation nopean hidastumisen ja korkojen laskun odotetaan helpottavat kotitalouksien taloudellista tilannetta.

    Yksityisen kulutuksen ennakoidaan kasvavan tänä vuonna lähes prosentilla. Kulutuksen toipumista hidastavat sosiaalietuuksien leikkaukset ja arvonlisäveron nosto.

    Ensi vuonna kulutuksen kasvun ennustetaan nopeutuvan, kun korot laskevat edelleen ja työllisyys kasvaa.

    Työllisyyden arvioidaan vähenevän tänä vuonna reilulla 10  000 hengellä ja työttömyysasteen nousevan kahdeksaan prosenttiin. Ensi vuodesta alkaen työttömyyden ennustetaan vähenevän, mutta vuoden 2026 työttömyysasteeksi ennustetaan yhä 7,2 prosenttia.

    Ennusteessa todetaan, että Suomen talouden kehitys on ollut viime vuosina selvästi heikompaa kuin euroalueella keskimäärin. Tuotanto laski Suomessa vuoden 2022 toisen neljänneksen jälkeen vuoden 2023 loppuun mennessä yhteensä noin 2,5 prosenttia. Sen takana olivat hintojen ja korkojen nousu sekä Venäjän hyökkäyssodan suorat vaikutukset Suomen talouteen.

    Artikkelin aiheet
    suomen talous
    inflaatio
    Valtiovarainministeriö
    ennuste
    verotus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle