• Oppilaitosten turvallisuutta halutaanparantaa

    Uutiset
    23.1.201515:00
    Jukka Lehtinen

    Turvallisuus tulee asettaa yhdeksi päätavoitteeksi sekä uusia rakennuksia että korjaustöitä suunniteltaessa.

    Näin esittää opetus- ja kulttuuriministeriön koulurakennusten turvallisuutta pohtinut työryhmä.

    Työryhmä käsitteli raportissa oppilaitosrakennusten turvallisuutta, esteettömyyttä, suojautumista, poistumisturvallisuutta sekä muita turvallisuuden parantamistarpeita.

    Työryhmä luovutti esityksensä torstaina opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurulle (sd.).

    Turvallisuutta tulee työryhmän mukaan tarkastella niin arjen toimintojen kannalta kuin häiriötilanteidenkin varalta.

    Työryhmä jatkoi sisäasiainministeriön Jokelan ja Kauhajoen kouluampumistapausten johdosta asetetun oppilaitosten turvallisuustyöryhmän raportissa esitettyjen koulurakennusten turvallisuutta koskevien suositusten kehittämistä.

    Työryhmä suosittelee, että oppilaitoksille laaditaan selkeät ohjeet opasteista, paikannus- ja muista merkinnöistä päivittäistä toimintaa ja häiriötilanteita varten.

    Eri ministeriöiden yhteistyönä tulee laatia valtakunnallinen kokonaisselvitys oppilaitosrakennusten varustamisesta joko osittain tai kokonaan automaattisella sammutusjärjestelmällä ja sen kustannuksista ja taloudellisuudesta.

    Työryhmä ehdottaa myös, että koulupihojen suunnittelua varten laadittaisiin ohjeet.

    JUKKA LEHTINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    oppilaitosten turvallisuus
    koulurakennukset
    Opetus- ja kulttuuriministeriö
    turvallisuussuositukset
    koulupihojen suunnittelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle