• Tänään on sateinen ja tuulinen päivä – Käsivarressa ajokeli voi muuttua huonoksi lumisateen takia

    Seuraavien sateiden ennakoidaan saapuvan maan länsiosaan jo perjantaina, mutta niistä ei ole koko maan kattavaksi sadealueeksi.
    Sadetta ja tuulta riittänee, mutta ennakoidut myrskyt ovat väistyneet ennusteista. Tuulivaroituksia on kuitenkin maan länsi- ja pohjoisosissa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Sadetta ja tuulta riittänee, mutta ennakoidut myrskyt ovat väistyneet ennusteista. Tuulivaroituksia on kuitenkin maan länsi- ja pohjoisosissa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Sää
    6.10.202207:32
    STT

    Tänään on sateinen ja tuulinen päivä, mutta ennakoidut myrskyt ovat väistyneet ennusteista. Ilmatieteen laitos antaa tuulivaroituksia maan länsi- ja pohjoisosiin.

    ”Myös merialueille on varoituksia, mutta tuuli ei yllä myrskylukemiin. Ylimmillään tuulilukemat ovat Perämerellä, jossa varoitukset ovat 19 metriä sekunnissa”, kertoo päivystävä meteorologi Jani Sorsa.

    Sadealue pyyhkäisee aamupäivällä koko maan yli.

    ”Iltapäivän ja illan aikana saderintama väistyy, ja lännen suunnalta tulee kuivempaa ilmaa tilalle. Aurinkokin voi näyttäytyä”, Sorsa kertoo.

    Seuraavien sateiden ennakoidaan saapuvan maan länsiosaan jo perjantaina, mutta niistä ei ole koko maan kattavaksi sadealueeksi. Perjantaille ja lauantaille on luvassa tuulivaroituksia ja ajoittaisia sateita eri puolille maata.

    ”Sunnuntai on mahdollisesti poutaisempi ja nätimpi päivä.”

    Lähipäivien lämpötilat ovat tavanomaisia. Päivälämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 10–15 asteen paikkeilla. Lapissa on viitisen astetta viileämpää.

    ”Ihan Käsivarren kärjessä voi sadella torstaina jonkin verran lunta, joten siellä varoitetaan huonosta ajokelistä”, Sorsa sanoo.

    Artikkelin aiheet
    sää
    sateet
    tuuli
    Lappi
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita