• EU-johtajat sopivat puolustus-yhteistyön tiivistämisestä

    Uutiset
    23.12.201315:00
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mielestä EU-johtajat pääsivät torstaiyön huippukokouksessaan merkittävästi eteenpäin unionin yhteisen puolustuspolitiikan kehittämisessä.

    Mistään puolustusliitosta ei kuitenkaan ole kysymys, vaan kriisinhallintajoukkojen tehokkaammasta käytöstä ja puolustusmateriaalin hankintayhteistyöstä.

    ”Halutaan karsia päällekkäisyyksiä ja sitä kautta kustannuksia”, Katainen sanoi varhain perjantai-aamuna Brysselissä.

    Käytännössä EU-maiden yhteistyö koskisi esimerkiksi miehittämättömiä lennokkeja, ilmatankkauskoneita ja niin sanotun kyberturvallisuuden parantamista. Suomen toivomuksesta huippukokouksen päätelmiin lisättiin myös pykälä huoltovarmuuden parantamisesta EU-tasolla.

    Toinen painopiste koskee EU-maiden puolustusteollisuuden avaamista kilpailulle ja pk-yritysten parempia mahdollisuuksia osallistua alan hankkeisiin.

    Britannia jarrutteli kirjauksia EU:n puolustusyhteistyöstä, koska se pelkää Naton kanssa päällekkäisten järjestelmien rakentamista.

    ”Naton ja EU:n vastakkainasettelu suli pois keskustelun aikana. Ei tässä olla luomassa EU-armeijaa, jota komissio johtaisi”, pääministeri painottaa.

    EU-mailla on ollut yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka vuodesta 1993 alkaen. EU:lla on myös niin sanotut taistelujoukot, joita ei tosin ole käytetty kertaakaan. Suomi on pyrkinyt joukkojen johtovastuuseen.

    Päämiehet keskustelivat myös aloitteesta, jossa EU-maat voisivat yhteisvastuullisesti tukea tarpeellisten rakenneuudistusten toteuttamista jäsenmaissa.

    Varsinkin Saksa on vaatinut tiukempia sitoumuksia talousuudistusten toteuttamisesta myös mailta, jotka eivät ole tukipakettien piirissä. Katainen suhtautuu kuitenkin kriittisesti ajatukseen, että esimerkiksi eläkeuudistuksen toteuttamisesta saisi porkkanarahaa muilta euromailta.

    ”Ajatus, että ostetaan rakenneuudistuksia ei ole kestävä. Italia on tehnyt eläkereformin, eikä ole saanut palkkiota. Pitäisikö Suomen nyt saada palkkio eläkeuudistuksen toteuttamisesta?”

    Sen sijaan Katainen hyväksyy esimerkiksi sen, että Euroopan investointipankin kautta maat saisivat lainaa tärkeiden investointien toteuttamiseen.

    NIKLAS HOLMBERG

    Ei tässä olla luomassa

    EU-armeijaa, jota komissio johtaisi.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    EU-puolustusyhteistyö
    puolustuspolitiikka
    kriisinhallinta
    huoltovarmuus
    Nato
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria