• Viitasaarelainen tila tienaa matkailulla ja maataloudella yhtä paljon

    Viitasaaren Kymönkoskella sijaitseva Erävaris on monipuolinen maaseutumatkailuyritys, joka palvelee erityisesti metsästystä ja kalastusta harrastavia.
    Ville Varis keskittyy entistä voimallisemmin maaseutu- matkailuun, erityisesti metsästykseen.
    Ville Varis keskittyy entistä voimallisemmin maaseutu- matkailuun, erityisesti metsästykseen. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset
    1.10.201617:00
    Jukka Koivula

    Maanviljelijä, lihakarjantuottaja Ville Varis alkoi viime vuosi­tuhannen lopulla harrastella maaseutumatkailun tarjoamista.

    ”Tuttuja, sukulaisia ja kyläläisiä kuljetettiin Kolima–Keitele-koskireittiä kanooteilla alas. Siitä kaikki alkoi vuonna 1999”, Varis kertoo.

    Vuosien saatossa matkailusta on kasvanut vakavasti otettava bisnes. Nykyään siitä kertyy saman verran rahavirtaa kuin perusmaataloudesta.

    ”Maa- ja metsätalous sekä matkailu ja siihen liittyvät toiminnot painavat vaakakupissa yhtä paljon. Tulevaisuudessa resursseja on tarkoitus suunnata yhä enemmän matkailuun”, Varis kertoo.

    Viitasaaren Kymönkoskella sijaitseva Erävaris on monipuolinen maaseutumatkailuyritys, jolla on annettavaa erityisesti metsästystä ja kalastusta harrastaville.

    Kymönkosken kosket ja vesistöt tarjoavat kala-apajat ja Viitasaaren sankoissa metsissä riittää riistaa.

    Ilmojärven rannalla on vuokrattavana tilava hirsihuvila. Myös kanoottiretket ovat pysyneet ohjelmistossa mukana.

    ”Hirsihuvila on tuonut tänne matkailijoita kaikkialta Euroopasta ja kauempaakin. Kun laitoimme mökin booking.comiin, vieraita alkoi tulla Kuwaitista, Yhdysvalloista ja Intiasta saakka”, Varis kertoo.

    Suurin osa tulijoista on EU-maista ja Venäjältä.

    ”Monesti venäläisturistit pysähtyvät tässä yön yli matkalla pohjoiseen. Sijaintimme on otollinen Sinisen tien kahden vaihtoehtoisen reitin puoli­välissä ja nelostien vieressä”, Varis toteaa.

    Ville Variksen suunnitelmissa on kehittää tulevaisuudessa erityisesti metsästyspuolta, mihin Kymönkosken tienoo tarjoaa hyvät puitteet.

    ”Metsästysporukoita on vähemmän kuin kalastajia, sillä metsästyskausi on lyhyt. Metsästäjät tuovat kuitenkin hyvin rahaa, sillä he vuokraavat mökin sauna- ja ruokapalveluineen.”

    Varis pyrkii jatkossa laajentamaan hirvenmetsästystä yhteistyössä Viitasaaren metsästysseurojen kanssa. Hän on rakentanut mailleen lintukosteikon palvelemaan lintubongareiden ja metsästäjien tarpeita.

    Viime keväänä valmistunut lintu­kosteikko vilisee jo nyt lintu­lajeja.

    ”Siellä on paljon sorsia ja taveja, erilaisia kahlaajalintuja, kurkia, joutsenia, harmaahaikara, telkkiä, jouhisorsia, kyyhkyjä ja lehtokurppia, jotka ovat Keski-­Euroopassa haluttuja lintuja. Pyörii siellä hiirihaukkakin”, Varis luettelee.

    ”Ei tämä vielä mikään luonto­aitta ole, mutta lintulajien määrä lisääntyy koko ajan.”

    Maaseutuyrittäjä on rakennuttanut lintukosteikon välittömään läheisyyteen tornin, josta käsin siivekkäitä voi bongata ja metsästää.

    Ville Varis koulii Pimu-pennusta metsäkoiraa. Variksen rakentamalle lintukosteikolle etsiytyy jatkuvasti uusia siivekkäitä.

    Artikkelin aiheet
    maaseutumatkailu
    maatila
    kalastus
    metsästys
    Viitasaari
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria