Suomi ei ole edelleenkään onnistunut saamaan hyvitystä Durbanin ilmastokokouksen päätökselle, joka muutti Suomen metsät hiilinielusta päästölähteeksi.
Ilmastosopimuksen mukaan Suomi joutuu maksamaan metsäpinta-alan vähenemisestä, vaikka puusto kasvaa hakkuita enemmän.
Kiitokseksi siitä, ettei Suomi kaatanut Durbanin sopimusta, EU lupasi hyvittää vahingon.
EU:n ympäristöministerit kirjasivat ilmastokokouksen jälkeen, että Durbanissa sovitut laskentasäännöt ovat Suomelle erityisongelma, ja että EU-komission tulee etsiä ratkaisut vääryyden korvaamiseksi.
Yksimielisestä tuesta huolimatta ratkaisua odotetaan yhä. Suomi ja komissio ovat neuvotelleet korvausmallista tuloksetta kohta jo kaksi vuotta. (MT 9.10.)
Metsätalouden rooli hiilinielujen kasvattajana on kiistaton. Tehostuneen metsänhoidon ja soiden ojitusten ansiosta puuston kokonaistilavuus on nyt 1,4-kertainen 1950-luvun alkuun verrattuna.
Metsät nielevät yli puolet koko Suomen kasvihuonekaasupäästöistä.
Suomen metsäpinta-ala pienenee vuosittain noin 20 000 hehtaarilla, kun teille, rakennuksille ja viljelysmaalle tarvitaan lisää tilaa. Tämänkokoinen metsäkato lisää hiilidioksidipäästöjä nelisen miljoonaa tonnia.
Vuosikymmenen loppuun mennessä päästölisäys saattaa jopa puolitoistakertaistua.
Suomi on EU:n metsäisin maa ja lähes ainoa teollisuusmaa, jolle metsien kyvyllä sitoa hiilidioksidia on laskennallista merkitystä.
Laskennallisen merkityksen lisäksi pitäisi tunnustaa se tosiasia, että kasvava metsä sitoo hiilidioksidia ihan oikeasti. Ilmaston kannalta olisi kaikkien etu, että maailman metsiä hoidettaisiin yhtä hyvin kuin Suomessa.
Hyvästä metsänhoidosta tulee palkita. Jos maanomistajille koituu haittaa siitä, että metsäpinta-alan vähenemistä joudutaan Durbanin päätösten takia estämään, kompensaationkin täytyy ulottua maanomistajiin.
Hyöty ei saa valua vain teollisuudelle esimerkiksi päästöoikeuksien muodossa.
Lisälaskua metsäpinta-alan vähenemisestä ei vielä ole Suomelle tullut, koska EU ei ole vahvistanut Durbanissa tehtyjä päätöksiä.
Pahimmissa uhkakuvissa pelättiin, että ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr.) johdolla hyväksytty ilmastosopimus voi tietää jopa kymmenien miljoonien eurojen laskua Suomelle.
Sittemmin päästöoikeuksien hinnat ovat lähes romahtaneet ja laskukin arvioidaan nyt ennakoitua pienemmäksi.
Jos lasku lankeaa Suomen maksettavaksi, sen suuruus määräytyy kuitenkin vasta ensi vuosikymmenellä. Silloin päästöoikeuksien hinta voi olla taas merkittävästi nykyistä suurempi.
Hyvää on se, että Suomessa vallitsee yksimielisyys korvaustarpeesta – aina ympäristöministeriötä myöten.
Yksimielisyydestä on myös syytä pitää kiinni tiukasti. Meillä ei ole pienintäkään syytä perääntyä neuvoteltaessa Suomelle kuuluvista ja luvatuista korvauksista EU:n kanssa.
Neuvotteluja olisi tärkeää myös vauhdittaa. Jos asiat lykkääntyvät kovin pitkälle, virkamiehet vaihtuvat ja perusteet tuppaavat helposti unohtumaan.
Durbanin kokouksen päätöksissä mentiin metsään ja pahasti – tämä vääryys on jo korkea aika korjata.