• Väistyvä Ville Niinistö: Suomi tarvitsee menestyvää maaseutua

    Vihreät on koko maan puolue, kuusi vuotta puoluettaan luotsannut puheenjohtaja sanoi jäähyväispuheessaan.
    Ville Niinistö piti asia- ja tunnepitoisen puheen puoluekokouksen aluksi Tampereella lauantaina.
    Ville Niinistö piti asia- ja tunnepitoisen puheen puoluekokouksen aluksi Tampereella lauantaina. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset
    17.6.201713:50
    Eija Mansikkamäki

    TAMPERE

    Vihreät valitsevat tänään uuden puheenjohtajan kuudesta ehdokkaasta puoluekokouksessaan Tampereella.

    Kokouksen alkuyllätyksenä esitettiin väistyvästä puheenjohtajasta Ville Niinistöstä tehty ylistävä videokooste, jota seurasi Niinistön jäähyväispuhe.

    "Palaan liikutukseen myöhemmin, mutta aloitan asialla, koska olen tällainen asia-Pentti", Niinistö aloitti oman jäähyväispuheensa Sampolan salin kokousväelle.

    Hän tuli puheenjohtajaksi, kun vihreiden kannatus rytisi alamäkeen, mutta nyt oli aika kehua erityisesti menestystä kevään kuntavaaleissa.

    "Teimme historiamme parhaan tuloksen. On tärkeää havaita, että voitto tehtiin tasaisesti koko maassa, eri väestöryhmissä, suurissa kaupungeissa, niiden lähiöissä, teollisuusvaltaisilla paikkakunnilla ja maaseudulla. Kannatuksen kasvu oli erityisen suurta maaseutukunnissa ja pienemmissä kaupungeissa. On myöhäistä kysyä, miten tehdä vihreistä koko maan puolue. Me teimme sen jo."

    Niinistön mukaan se tehtiin arvoilla ja jalkatyöllä. Ihmeenä hän hehkutti vihreiden menestystä Jyväskylässä ja kannatuksen nousua kolminkertaiseksi Kouvolassa.

    "Moni on tullut sanomaan, ettei äänestä teitä vielä, mutta teillä on kiinnostavia ajatuksia."

    Niinistö korosti, että Suomi tarvitsee menestyvää pääkaupunkia ja suuria kaupunkeja, joiden menestys on koko Suomen etu. Mutta myös muuta maata.

    "Suomi tarvitsee menestyvää maaseutua, joka vaalii puhdasta luontoa ja tuottaa tulevaisuuden ympäristöratkaisuja ja jossa ihmisille luodaan elämisen edellytyksiä. Vihreät eivät rakenna vastakkainasettelua maaseudun ja kaupunkien välille, se on muiden puolueiden asia. Me emme hyväksy ihmisten vastakkainasettelua asuinpaikan perusteella."

    Niinistön mielestä tiukka talouspolitiikka luo kasvualustaa äärioikeistolle, jos ihmiset eivät koe, että heillä ja heidän teoillaan on arvoa sinänsä.

    "Tämän hienon maan tarina on kertonut sukupolvien vastuusta: peruskoulusta, äitiyspakkauksesta, kansan nostamisesta köyhyydestä osallisuuteen, saimaannorpasta, merikotkasta."

    "Jollemme nyt vaali tätä meidän ainutlaatuista maapalloamme, rakkaita lähivesiämme ja metsiämme, silloin me kääntäisimme selkämme tulevaisuudelle kokonaan."

    Aivan puoluekokouksen aluksi sitä johtanut Saara Hyrkkö julisti kokouksen syrjinnästä ja häirinnästä vapaaksi alueeksi. "Jos sellaista ilmenee, ottakaa matalalla kynnyksellä yhteys häirintäyhdyshenkilöön. Jokaisella on täällä oikeus olla sellainen kuin on."

    Erityiskoulutettuja vapaaehtoisia häirintäyhdyshenkilöitä oli viisi, sekä miehiä että naisia, jotka tukevat ja auttavat kaltoin kohdeltuja. Kohtelu voi olla henkilön ominaisuuksiin liittyvää loukkaavaa käyttäytymistä, johonkin ryhmään kohdistettua vihapuhetta tai syrjivää kohtelua tai seksuaalista häirintää sanallisesti, sanattomasti tai fyysisesti.

    Lue myös:

    Uutistausta: Vihreillä on pitkä matka koko Suomen puolueeksi

    Vihreiden pj-ehdokas Touko Aalto ehdottaa maito- ja lihaveroa lomitusleikkauksien sijaan

    Artikkelin aiheet
    Ville Niinistö
    Vihreät
    puoluekokous
    maaseutu
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria