• Sikasykli toistuu – ja hintaennätyksissä on aina seuraavan laskun siemen

    Väärä arvio tulevasta maksaa maatalouden lisäksi monella muulla talouden sektorilla.
    Uutiset
    9.10.202112:00
    Kimmo Lundén

    "Maatalouden yrittäjätulo putoaa tänä vuonna viidenneksen, sianlihan tuottajat erityisen vaikeassa tilanteessa", otsikoi Maaseudun Tulevaisuus PTT:n maatalouskatsauksen.

    Viime vuosina Suomen sianlihan tuotanto on kasvanut ja samaan aikaan vienti Kiinaan on lisääntynyt. Nyt Kiina ei enää vedä entiseen tapaan ja EU:ssakin on ylitarjontaa sianlihasta. Samalla sianlihan kulutus vähenee, mutta kustannukset nousevat.

    Sikasykli. Nimensä mukaisesti.

    Koko sikasykli-sanonta juontaa sikatalouden ja yleensäkin maataloustuotannon taipumuksesta hintojen ja samalla kysynnän ja tarjonnan jyrkkään vaihteluun.

    Tämä talouden lainalaisuus toistuu maatalouden lisäksi monella muulla talouden sektorilla.

    Taustalla on virheellinen ajoitus, väärä arvio tulevasta kysynnästä ja tuotannon kannattavuudesta.

    Kun sianlihan hinta nousee, tuottajat lisäävät tuotantoaan ja alalle tulee uusia yrittäjiä. Markkinoille tulee lisää lihaa ja hinta laskee, samoin yritysten ja tilojen kannattavuus. Ryntäys on ohitse, tuottajia ja tuotantoa katoaa markkinoilta.

    Kun sianlihan tuotanto supistuu tai kysyntä kasvaa tuotantoa jyrkemmin, nousee kinkun hinta.

    Ja hintaennätyksissä on aina seuraavan laskun siemen.

    Sama pätee myös turkistuottajiin ja -tuotantoon, pääkaupunkiseudun kauppakeskusten rakentamisbuumiin, raaka-aineisiin, asuinrakentamiseen...

    Samaten tulevaa kysyntää joutuvat arvioimaan epävarmuuden vallitessa niin kauppias kuin lihanjalostajakin: jos possut eivät edellisenä jouluna käyneet kaikki kaupaksi, kauppias tilaa niitä seuraavana jouluna vähemmän. Mahdollisesti ne silloin loppuvatkin kesken, ja taas säädetään tilauksia.

    Sopeutumisaika on maataloudessa suhteellisen nopea, pari kasvukautta. Mutta virhearviot tuotannon laajentamisesta ja taas supistamisesta maksavat. Kapasiteettia on eri aikoina liikaa, toisinaan liian vähän.

    Metalliraaka-aineissa sopeutuminen on hitaampaa: uuden kaivoksen käynnistämiseen voi kulua vuosikymmen.

    Raaka-aineissa hintasyklit toistuvat. Ensi talvena on sähkö kallista.

    Palstalla tarkastellaan talouden käänteitä joka toinen viikko. Kirjoittaja on MT:n taloustoimittaja ja koulutukseltaan ekonomisti.

    Artikkelin aiheet
    sikasykli
    sianlihan tuotanto
    maatalous
    talouden suhdanteet
    hintasyklit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle