• Riina Villanen takoi miehet nurin kengityksen SM-kisassa

    Kirkkonummelainen Riina Villanen teki historiaa voittamalla miehisenä pidetyn kengityksen Suomen mestaruuden sunnuntaina.
    Kirkkonummelainen Riina Villanen on kengittänyt työkseen kymmenkunta vuotta.
    Kirkkonummelainen Riina Villanen on kengittänyt työkseen kymmenkunta vuotta. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    9.11.201511:30
    Kaijaleena Runsten

    Kengityksen Suomenmestaruus ratkesi Elma-messuilla Helsingissä tiukan kilpailun jälkeen Riina Villasen eduksi vain 0,4 pisteellä. Thomas voi Troil oli kakkonen yhteispistein 419,0, kertoo Hevosurheilun (HU) verkkouutinen.

    Villanen on toiminut kengitysseppänä ammattimaisesti kymmenisen vuotta ja kilpaillut säännöllisesti useamman kerran vuodessa.

    Pääasiassa kengitän ratsuja, joita meidän alueella on paljon, hän sanoo HU:lle.

    Aloittelevien seppien Debytant-luokan voitti Jaakko Turunen. Hänen takanaan kaksi seuraavaa sijaa menivät naisille, Katariina Kuoppalalle ja hollantilaiselle Marloes Blankestijn`ille.

    Avoimena käytyihin kisoihin osallistui 29 kilpailijan joukossa neljä hollantilaista seppää.

    Kilpailusuorituksen ratkaisi kengän mallinmukaisuus ja annetussa ajassa viimeistelty työ.

    Finaalissa arvioitiin kengän ja taontatyön lisäksi myös kengän sopivuus hevoselle, kavion vuoleminen, kengän sovitus vuoltuun kavioon sekä hevosen kengittäminen.

    Kengityksen mestaruudesta kilpailtiin ensimmäistä kertaa Elma-messujen yhteydessä Helsingin messukeskuksessa. Sunnuntain finaaliin ylsi sekä avoimessa luokassa että ensikertalaisten luokassa perjantain karsintojen viisi parasta.

    Villanen sekä kakkonen von Troil ja kolmanneksi takonut Antti Muro edustavat Suomea kengityksen Euroopan mestaruuskilpailussa.

    Artikkelin aiheet
    Riina Villanen
    kengityksen SM-kisat
    Elma-messut
    kengitysseppä
    Hevosurheilu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle