• Eduskunnan syysistuntokausi alkaa – Vornasen jatko on muiden kansanedustajien käsissä

    Vaalien läheisyys voi sähköistää tunnelmaa. Kierroksia keskusteluihin tulossa muun muassa ensi kauden vaikeista talouspäätöksistä.
    Vaalien läheisyys herättänee kärkevää eduskuntakeskustelua, kun puolueet pyrkivät tuomaan esiin omia tavoitteitaan ensi vaalikaudelle. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA.
    Vaalien läheisyys herättänee kärkevää eduskuntakeskustelua, kun puolueet pyrkivät tuomaan esiin omia tavoitteitaan ensi vaalikaudelle. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Politiikka
    1.9.202607:20
    STT

    Eduskunnan viimeinen syysistuntokausi tällä vaalikaudella alkaa tänään.

    Vaalien läheisyys herättänee kärkevää eduskuntakeskustelua, kun puolueet pyrkivät tuomaan esiin omia tavoitteitaan ensi vaalikaudelle.

    Loppukesän aikana kierroksia ottanut vääntö ensi vaalikauden miljardien eurojen sopeutuskeinoista jatkuu kiivaana syksyn mittaan.

    Myös muun muassa pitkään valmisteilla ollut lakiesitys teknologian hyödyntämisestä sosiaalihuollossa, kuten vanhustenhuollossa, herättänee yhä keskustelua.

    SDP:n sisällä erimielisyyksiä aiheuttaneen niin sanotun käännytyslain voimassaolon jatkaminen on myös tulossa eduskuntaan.

    Seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa 7,5 kuukautta.

    Hallituksen tulee antaa vihoviimeiset esityksensä marraskuussa, budjettilait jo lokakuussa. Eduskunta hyväksyy valtion ensi vuoden budjetin joulukuussa.

    Kansanedustaja Timo Vornasen (tv.) jatko eduskunnassa on muiden kansanedustajien käsissä.

    Eduskunnan virasta pidätetyn pääsihteerin Antti Pelttarin tilanteen on määrä olla esillä ensi viikolla eduskunnan kansliatoimikunnan kokouksessa. Helsingin Sanomat uutisoi heinäkuun lopussa, että Pelttari on saanut syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta.

    Hän on ollut viime kesästä lähtien virasta pidätettynä.

    Kansanedustaja Timo Vornasen (tv.) jatko eduskunnassa on muiden kansanedustajien käsissä. Erottamiseen johtava prosessi voi alkaa, jos joku kansanedustajista erottamista ehdottaa.

    Vornasen ehdollisesta vankeusrangaistuksesta tuli heinäkuussa lainvoimainen. Vornanen ampui pistoolilla maahan helsinkiläisravintolan ulkopuolella keväällä 2024.

    Artikkelin aiheet
    eduskunta
    Timo Vornanen
    syysistuntokausi
    eduskuntavaali
    talouspolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa