
Vihreän siirtymän investointien sijoittuminen maantieteellisesti on sekä talous-, alue- että turvallisuuspolitiikkaa, sanoo tutkimuspäällikkö Mikko Weckroth Luonnonvarakeskuksesta (Luke).
Hän puhui Luken ja Ulkopoliittisen instituutin järjestämässä vihreää siirtymää ja huoltovarmuutta käsittelevässä webinaarissa viime viikolla.
Tällä hetkellä esimerkiksi tuulivoima sijoittuu Länsi-Suomeen ja Itä-Suomessa sitä on vain hyvin vähän.
Itä-Suomi näyttäytyy usein kuihtuvana alueena. Se kärsii pitkistä etäisyyksistä ja harvasta asutuksesta, mitkä eivät ole olleet eduksi alueen kehittymiselle.
Venäjän Ukrainassa käymän sodan takia Saimaan kanava on tällä hetkellä poissa käytöstä, mikä heikentää entisestään kuljetusmahdollisuuksia.
Junaratakin meinasi mennä poikki, Weckroth totesi pitkään vallinneesta epätietoisuudesta Kiteellä sijaitsevan rautatiesillan remontista.
Itä-Suomi on kuitenkin geopolitiikan eturintamassa, Weckroth sanoo. Siksi alueen olisi tärkeää olla elinvoimainen.
”Kuihtuva alue on heikosti kiinni valtiossa”, Weckroth lainasi Helsingin yliopiston aluesuunnittelun ja -politiikan professori Sami Moision aiemmin esittämää ajatusta.
Weckroth toteaa, että jos ihmiset reuna-alueilla kokevat jäävänsä syrjään yhteiskunnassa, ovat he helpommin alttiita hybridivaikuttamiselle.
Tuulivoimaa on rajoittanut Itä-Suomessa jonkin verran Puolustusvoimien lausunnot. Tutkien ja muiden seurantalaitteiden käyttötarve estää tiettyihin paikkoihin tuulivoiman rakentamista.
Erityisasiantuntija Kari Aapro puolustusministeriöstä muistuttaa, että Puolustusvoimat on antanut myös paljon myönteisiä lausuntoja hankkeille.
Hänen mukaan kantaverkon puutteet on merkittävä syy, että suunnitelmat eivät Itä-Suomessa toteudu. Verkkoon täytyisi monesti investoida runsaasti, jotta se yltäisi suunniteltuihin kohteisiin.
Aapro toteaa puolustushallinnon tukevan vihreää siirtymää, sillä se auttaa huoltovarmuutta ja kestävyyttä.
Vedyn tuotanto voisi olla ratkaisu alueilla, joilla ei ole kantaverkkoa, pohti johtava tutkija Saija Rasi Lukesta.
Tällöin siis uusiutuvalla sähköllä valmistettaisiin vetyä sähkön tuotantopaikan lähellä eli sähköä ei tarvitsisi siirtää.
Suomella on kovat tavoitteet uusiutuvan vedyn tuottamiseen. Siitä voidaan jatkojalostaa esimerkiksi lannoitteissa käytettävää ammoniakkia.
Vedyssä, kuten monessa muussakin asiassa, paljon riippuu maailmanlaajuisesta kehityksestä.
”Markkinoilla on oltava sille kysyntää, jotta tuotanto kannattaa”, Rasi muistuttaa.