• EK vaalisikaivosrahoillaLapinluontoarvoja

    Uutiset
    30.4.201216:00
    Eija Mansikkamäki

    Vaikka Elinkeinoelämän keskusliitto on leimallisesti yksityisen pääoman ja yrittäjien puolella, siellä kannetaan huolta myös yleisestä edusta.

    Esimerkiksi nykyisen kaivosbuumin seuraukset huolettavat toimitusjohtaja Mikko Pukkista.

    Vaikka kaivos olisi suomalaisomisteinen, valtiolla ei ole viime kädessä muta roolia kuin katsoa sivusta sen toimintaa.

    Vaarana on, että kiinalaiset vievät koboltit ja lähtevät sille tielleen, Pukkinen sanoo.

    ”Nyt pitää toimia hyvin taiten, että emme toisaalta syyllisty protektionismiin, mutta että kaivosteollisuutta ei toisaalta ohjattaisi pelkästään ympäristönormein. Näiden ääripäiden väliltä pitää löytää järkevä toimintatapa, onko se sitten valtionyhtiö tai joku muu järjestely, jossa voidaan hyödyntää tämä maaperän potentiaali ja suomalaista osaamista”, Pukkinen sanoo.

    ”Ohjaaminen pelkästään verotuksellisesti ei ole toivottava tilanne.”

    Julkisuudessa olleissa ehdotuksista luoda kaivosteollisuudelle kiinteistöveron kaltainen vero piilee Pukkisen mielestä ongelma.

    ”Jos veroa kerätään luontoarvojen intressissä, rahat pitää myös käyttää luontoon. Mutta jos rahat menevät korvamerkitsemättöminä valtion pohjattomaan kassaan, Pohjois-Suomelle koituu pelkästään kustannuksia.”

    ”Villakoiran ydin on se, että olipa toiminnan muoto mikä tahansa, nämä sinänsä ristikkäiset yhteiskunnan intressit voivat toteutua yhtäaikaa eli kaivostoiminta ja Lapin matkailu- ja luontoarvot.”

    Myös kaivosteollisuuden hyödyntämä Suomen sisäinen liikenneverkko kustannetaan yhteiskunnan varoin. Myös siinä edunsaajana pitäisi olla riittävästi yhteiskunta, Pukkinen katsoo.

    Miten olisivat vaikkapa tiemaksut?

    ”Sellaisiakin on esitetty.”

    EIJA POUTANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Elinkeinoelämän keskusliitto
    Mikko Pukkinen
    kaivosteollisuus
    Lappi
    ympäristöarvot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle