• Uutissuomalainen: Kelan toimihenkilöyhdistys kirjelmöi toimeentulotuen jatkuvista ongelmista

    Kelan johto on kutsunut henkilöstön edustajat keskusteluun ja aikoo kommentoida tilannetta vasta sen jälkeen.
    Henkilöstön kirjelmässä on listattu 11 ongelmaa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Henkilöstön kirjelmässä on listattu 11 ongelmaa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Uutiset
    20.6.201809:36
    STT

    Kelan johto ja henkilöstön edustajat neuvottelevat tänään siitä, miten ratkaista toimeentulotukihenkilöstön kokemat ongelmat. Asiasta kertovan Uutissuomalaisen mukaan Kelan toimihenkilöyhdistys lähetti Kelan johdolle noin viikko sitten pitkän kirjelmän, jossa kerrotaan henkilöstön jaksamiseen vaikuttavista ongelmista.

    Perustoimeentulotuki siirtyi Kelan käsiteltäväksi viime vuoden alussa ja käsittely ruuhkautui pahasti. Ruuhkat on saatu purettua, mutta henkilöstön mielestä tilanne ei vieläkään ole hyvä.

    "Nyt päädyimme kirjeeseen, koska etuus on ollut Kelalla puolitoista vuotta ja edelleen on näitä ongelmia, joita toimme kirjeessä esille. Katsoimme, että toimeentulotuen ratkaisutoiminta on jo vakiintunutta", kertoo varapuheenjohtaja Tuija Sarlin Kelan toimihenkilöyhdistyksestä.

    Sarlinin mukaan työnantaja reagoi kirjeeseen heti kutsumalla henkilöstön neuvotteluun.

    Kelan johdosta viestitettiin Uutissuomalaiselle viestinnän välityksellä, että se kommentoi asiaa vasta tapaamisen jälkeen. Viestinnän mukaan johto pitää tapaamista tärkeänä ja suhtautuu henkilöstön hyvinvointiin vakavasti.

    Henkilöstön kirjelmässä on listattu 11 ongelmaa. Yhtenä ongelmana esimerkiksi mainitaan se, etteivät toimeentulotuen käsittelijät ole saaneet tehtäväänsä riittävää perehdytystä. Lisäksi esimerkiksi erilaisia linjauksia tulee työntekijöiden mukaan jopa useita päivässä, mutta ohjeistuksia ei ole koottu yhteen paikkaan, josta säännöt voisi helposti tarkistaa.

    Artikkelin aiheet
    Kela
    toimeentulotuki
    työntekijäyhdistys
    henkilöstö
    kirjelmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle