• Kanalinnut lasketaan kesäkolmioissa

    Uutiset
    27.7.201516:00
    Suvi Jylhänlehto

    Vapaaehtoiset metsästäjät ja eränkävijät alkoivat kiertää riistakolmioita viime viikolla.

    Metsäkanalintukannat selvitetään kolmiolaskennoilla tänä vuonna 25.7.–5.8. Laskentojen perusteella ratkaistaan kanalintujen tämän syksyn metsästysajat.

    Metsästäjien on syytä muistaa, että vähäinen tieto riistakannoista saattaa johtaa metsästysaikojen tarpeettoman voimakkaaseen rajoittamiseen, Suomen riistakeskus toteaa tiedotteessaan.

    Luonnonvarakeskus analysoi riistakolmiolaskentojen tulokset. Riistakeskus antaa tulosten pohjalta esityksen metsäkanalintujen metsästysajoiksi maa- ja metsätalousministeriölle, joka päättää metsästysajat elokuun loppuun mennessä.

    Ajat tulevat Suomen riistakeskuksen verkkosivuille heti, kun asetukset on vahvistettu. Kaikkien riistalajien metsästysajat julkaistaan 9. syyskuuta ilmestyvässä Metsästäjä-lehdessä.

    Riistakolmiot kuljetaan kahdesti vuodessa. Ne ovat tasasivuisia kolmioita, jonka sivut ovat neljä kilometriä. Talvella kolmioilta lasketaan nisäkkäiden lumijälkiä.

    Suvi Niemi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kanalinnut
    riistakolmiolaskenta
    metsästysajat
    Suomen riistakeskus
    Luonnonvarakeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria