• Saksassa oluttuopit eivät kohoa entiseen malliin

    Saksalaiset ovat vähentäneet oluenjuontiaan tuntuvasti, kirjoittaa STT. Oluen vienti vetää kuitenkin yhä.
    Kuluvan vuoden aikana Hartwall aloittaa Lapin Kulta -oluen viennin Kiinaan.
    Kuluvan vuoden aikana Hartwall aloittaa Lapin Kulta -oluen viennin Kiinaan. Kuva: Antti Raatikainen
    Uutiset
    30.1.201613:24
    STT

    Maan tilastoviranomaisen mukaan viime vuonna olutta kului vain 79,5 miljoonaa hehtolitraa. Lukema oli alin neljännesvuosisataan. Vuonna 1991, kun tilastointi aloitettiin, oli kulutus 110,5 miljoonaa hehtolitraa.

    Henkeä kohti laskettuna olutta kului viime vuonna "vain" 107 litraa. Takavuosina 1970-luvulla sitä kului 150 litraa saksalaista kohti. Vertailun vuoksi Suomessa juotiin Panimoliiton mukaan toissa vuonna 84 litraa olutta henkeä kohti.

    Saksan olutteollisuudella menee kuitenkin edelleen hyvin, koska vienti vetää. Viime vuonna ulkomaille vietiin lähes 96 miljoonaa hehtolitraa.

    Saksassa juhlitaan tänä vuonna oluen puhtauslain 500-vuotispäivää. Vanha laki määrää, että olutta pantaessa saa käyttää vain vettä, ohramallasta ja humalaa. Myöhemmin sallittujen ainesten listaan lisättiin vielä hiiva.

    Artikkelin aiheet
    saksa
    olut
    olutteollisuus
    vientikauppa
    oluen puhtauslaki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle