• Viikonloppu käynnistyy vauhdikkaasti: Tuuli yltyy ja sateet pyyhkivät Suomen yli kohti pohjoista

    Viikonvaihteen sekä alkavan viikon sää on hyvin vaihteleva. Lähimmän viiden vuorokauden jaksolle voi sattua ainakin pari sateisempaa päivää. Lämpötila kääntyy sunnuntain jälkeen hienoiseen laskuun, keskilämpötila jääkin ensiviikolla alle kesäkuun alun tavanomaisten lukemien.
    Lauantai on tuulinen maan etelä- ja keskiosassa, maan keskiosissa voi jyristä ukkonen.
    Lauantai on tuulinen maan etelä- ja keskiosassa, maan keskiosissa voi jyristä ukkonen. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Sää
    7.6.202509:45
    Jouko Korhonen

    Tänään lauantaina eteläisen ja kaakkoisen Suomen sadekuurot väistyvät nopeasti pohjoiseen. Lounaistuuli yltyy puuskissa kovaksi, sen myötä pilvi alkaa rakoilla ja iltapäivällä taivas voi jopa seljetä.

    Satakunnasta Pohjanmaan seuduille, Keski-Suomeen, Savo-Karjalan pohjoisiin sekä Kainuuseen ulottuvalla alueella sadekuuroja riittää pitkälle päivään, myös ukkonen jyrisee paikoin ja niihin voi liittyä satunnaisia kovia tuulenpuuskia. Lapissa sadekuurot yleistyvät vasta myöhemmin iltapäivällä tai vasta illalla.

    Sunnuntaina on laajalti poutaa, etelässä todennäköisesti myös aurinkoista.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Maan keskiosassa on pieni iltapäiväkuurojen mahdollisuus, yleisimmin sateita saadaan pohjoisessa. Pilvisyys vaikuttaa huomattavasti lämpötilaan, ja etelässä 20 astetta ylittynee ainakin paikoin eli päivää voidaan kuvailla kesäiseksi.

    Maanantaina osat vaihtuvat – etelässä ja kaakossa sateen mahdollisuus kasvaa selvästi, pohjoisempana on päivällä pääosin pilvipoutaa.

    Viiden vuorokauden sademääräennuste on hankala. Ennusteissa voi olla suurtakin heilahtelua aina pari kertaa vuorokaudessa. Maanantaista alkaen tuuli käy jo laajalti pohjoisen puolelta, etenkin maan etelä- ja länsiosissa vuorokauden keskilämpötila jää alle tavanomaisten lukemien. Maan keskiosissa on jälleen myös hallaa.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • On odotettavissa, että tuuli katkoo lauantaina paikoin puita ja johtaa paikallisiin sähkökatkoihin.

      Sää | Odotettavissa sähkökatkoja ja kaatuneita puita – viikonloppua vietetään tuulisessa säässä

    • Juha Sarviluoma äesti peltoaan alkuviikosta.

      Kasvintuotanto | ”Toivotaan kelien olevan hyvät, ettei peli olisi ihan menetetty” – sateet ovat viivästyttäneet kylvöjä Karviassa

      Tilaajalle
    • Vielä ei ole varmaa, paistaako juhannuksena aurinko vai piiskaako vesisade. Kuvituskuva.

      Sää | Nämä asiat tilastot paljastavat juhannussäästä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    viikonloppu
    tuuli
    sade
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita