• Aurassa puidaan viimeisiä lohkoja

    Oripääläinen Jari Mäkilä pui keskiviikkona Streif-ohraa vuokrapellollaan Pöytyällä. Vaikka keskiviikkona puidun lohkon sato ei ollutkaan hyvä, kokonaisuutena vuosi on hänen mukaansa erittäin hyvä. Markku Vuorikari
    Oripääläinen Jari Mäkilä pui keskiviikkona Streif-ohraa vuokrapellollaan Pöytyällä. Vaikka keskiviikkona puidun lohkon sato ei ollutkaan hyvä, kokonaisuutena vuosi on hänen mukaansa erittäin hyvä. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    6.9.201316:00
    MT toimitus

    AURA (MT)

    Vaikka valtaosa varsinaissuomalaisista pelloista oli keskiviikkona iltapäivällä jo puitu, puimureita ja niiden nostattamia pölypilviä näkyi vielä siellä täällä.

    Oripääläinen Jari Mäkilä oli puimassa sukulaiseltaan vuokraamaansa peltoa Aurassa. Lohkolla kasvoi Streif-ohraa.

    Hänelläkin oli menossa viimeiset lohkot Aurassa. Omalla tilalla Oripäässä puitavaa oli jäljellä torstaiksi vielä vähän toistakymmentä hehtaaria.

    Puinnit ovat sujuneet hyvin, eikä sateista ole ollut haittaa. Viime viikonloppuna satoi jonkin verran, mutta puinneissa oli silloin taukoa muutenkin.

    Mäkilä kertoo olevansa satoon erittäin tyytyväinen. ”Ennätyksellinen. Erinomainen vuosi.”

    Tosin keskiviikkona hän pui mielestään muita lohkojaan selvästi huonompaa kasvustoa.

    ”Tämä lohko ei ole ohralle hyvä. Tämä on hiekkamaa ja sen vuoksi tässä on viljelty vuosia perunaa.”

    Lohko on myös sen verran kaukana tilalta, että siihen ei ole satsattu yhtä paljon kuin muihin lohkoihin, hän perustelee.

    ”Esimerkiksi tautiaineilla kasvusto on ruiskutettu vain kertaalleen.”

    JUHANI REKU

    Puinnit

    sujuivat hyvin.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puinnit
    Aura
    Jari Mäkilä
    ohra
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria