• Häkkänen: Suomi ei lähde muiden Pohjoismaiden mukana ostamaan amerikkalaisia aseita Ukrainalle

    ”Olisimme käytännössä joutuneet perumaan kotimaan yritysten kanssa tehtyjä suunnitelmia”, puolustusministeri kertoo STT:lle.
    Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan Ukraina on toivonut Suomen sotilaallisen tuen ohjelman jatkuvan nykyisen kaltaisena. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.
    Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan Ukraina on toivonut Suomen sotilaallisen tuen ohjelman jatkuvan nykyisen kaltaisena. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    5.8.202520:47
    STT–

    Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan Suomi ei tässä vaiheessa osallistu Naton ja Yhdysvaltain aloitteeseen amerikkalaisaseiden ostosta Ukrainalle. Häkkänen sanoi tiistaina Suomen "niukkojen määrärahojen" olevan tällä hetkellä sidottu asehankintoihin Ukrainalle kotimaan puolustusteollisuudelta.

    Pohjoismaista Ruotsi, Norja ja Tanska ilmoittivat aiemmin osallistuvansa PURL-lyhenteellä tunnettuun aloitteeseen yli 400 miljoonan euron arvoisella summalla. Ensimmäisenä noin 500 miljoonan euron panostuksestaan ehätti kertomaan Hollanti maanantaina.

    Naton pääsihteeri Mark Rutte kertoo keskustelleensa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa Naton koordinoimasta yhdysvaltalaisaseiden ostamisesta Ukrainalle.

    Rutte kirjoittaa viestipalvelu X:ssä käyneensä yli miljardin dollarin arvoisesta tuesta Zelenskyin kanssa hyvän puhelinkeskustelun.

    Rutten mukaan tuki on välttämätöntä, jotta Ukrainaa voidaan auttaa puolustautumaan ja voidaan saavuttaa oikeudenmukainen ja kestävä rauha.

    He ovat toivoneet meiltä, että tämä meidän tukiohjelma jatkuisi juuri tällaisena.

    Antti Häkkänen

    Pohjoismaiden puolustushallintojen kommenteissa kehuttiin aloitetta erityisesti siitä, että se mahdollistaa Ukrainan kaipaamien tärkeiden aseiden nopeat toimitukset perille. Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson arvioi nyt hankittavien aseiden olevan perillä ensi kuussa.

    Häkkäsen mukaan Suomen yhteistyö Ukrainan puolustusministeriön ja asevoimien kanssa on ollut tiivistä.

    ”He ovat toivoneet meiltä, että tämä meidän tukiohjelma jatkuisi juuri tällaisena”, Häkkänen kertoi STT:lle.

    Ministerin mukaan ukrainalaiset arvostavan suomalaista aseapua muun muassa siksi, että myös Suomen puolustus on suunniteltu vastaamaan juuri Venäjän uhkaan.

    Häkkäsen mukaan Suomen kansallisessa tuessa Ukrainalle on siirrytty omien varastojen kaivelusta hankintoihin kotimaiselta puolustusteollisuudelta.

    ”Ensimmäinen erä on kesän aikana lähtenyt, ja me keskitytään nyt siihen -- Meillä on suunnittelu käynnissä taas syksyllä lähtevistä isoista paketeista”, Häkkänen kertoo.

    Hänen mukaansa annettava apu on Ukrainalle kriittisen tärkeää, mutta samalla se vahvistaa myös Suomen omaa puolustusteollisuutta. Resurssien suuntaaminen uudelleen olisi ollut vaikeaa, koska puolustushallinnon yhteistyökuviot teollisuuden kanssa ovat jo edenneet pitkälle.

    ”Olisimme käytännössä joutuneet perumaan kotimaan yritysten kanssa tehtyjä suunnitelmia”, Häkkänen sanoo.

    Hänen mukaansa Suomelle on etulinjan maana kriittisen tärkeää vahvistaa omaa puolustusteollisuuden kapasiteettia.

    ”Tämä Ukrainan tukiohjelma on yksi palanen sitä”, Häkkänen sanoo.

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Naton Rutte julkistivat vapaaehtoisuuteen perustuvan PURL-aloitteen (Prioritized Ukraine Requirement List) heinäkuussa. Tanskan puolustusministeriön mukaan Pohjoismaiden rahoilla Ukrainalle toimitetaan nyt muun muassa Patriot-ilmatorjuntaohjuksia.

    ”Ukrainan puolustuskyvyn kannalta on ratkaisevan tärkeää, että varmistamme jatkossakin transatlanttisen yhteistyön Ukrainan tukemisessa”, puolustusministeri Troels Lund Poulsen sanoi ministeriön tiedotteessa.

    Olisimme käytännössä joutuneet perumaan kotimaan yritysten kanssa tehtyjä suunnitelmia.

    Antti Häkkänen

    Häkkäsen mukaan ajatus amerikkalaisaseiden hankkimisesta eurooppalaisten kustantamana ei ole mitään uutta, vaan Yhdysvaltain hallinnossa on puhuttu siitä jo pitkään.

    ”(Puolustusministeri) Pete Hegseth sanoi jo helmikuussa tapaamisessamme, että kyllä tämä koko Ukraina siirtyy pikkuhiljaa eurooppalaisten maksuvastuulle”, Häkkänen kertoo.

    Hänen mukaansa on myönteistä, että Yhdysvallat on nyt konkreettisesti osoittanut haluavansa auttaa Ukrainaa, vaikkakin eurooppalaisten kustantamana.

    ”Olen tätä aloitetta kehunut koko ajan, se on erittäin hyvä”, Häkkänen vakuuttaa.

    Hän arvioi Trumpin hallinnon linjan suhteessa sotaan Ukrainassa kehittyneen puolen vuoden ajan viikko viikolta parempaan suuntaan.

    ”Venäjä-asento alkaa olla kohdillaan, ja yhteinen näkemys on myös se, että Ukrainan pitää tässä hommassa pärjätä”, Häkkänen muotoilee.

    Lähteenä myös uutistoimisto TT.
    Korjattu aiempaa uutista kello 16.40: Tuen kokonaisarvo on yli 400 miljoonaa, ei noin 500 miljoonaa euroa.
    Lisää aiheesta
    • Ukrainalainen laboratorio on havainnut jo nyt haitallisten aineiden lisääntymistä viljelykasveissa. Kuvituskuva.

      Ulkomaat | Lehti: Sota saastuttaa maaperää Ukrainassa – seuraukset näkyvät jo viljelykasveissa

    • Dodgen lava-autot ovat yhtäkkiä nousseet autovarkaiden suosioon Ruotsissa. Kuvituskuva.

      Rikokset | Ruotsalaisilla synkkä teoria yhtäkkiä lisääntyneistä lava-autojen varkauksista

      Tilaajalle
    • Heinäsirkka sirittämässä vadelmanlehden päällä. Kuvituskuva ei liity Etelä-Ukrainan tapaukseen.

      Maatalous | Raamatun vitsaus tuhoaa Etelä-Ukrainan satoja

    Artikkelin aiheet
    suomen puolustus
    ukrainan tuki
    Naton PURL-aloite
    puolustusteollisuus
    asehankinnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle